Mielen ja kehon ihme - ihminen

Ihmisen mieli on ihmeellinen. Se auttaa selviämään niin arjesta kuin elämän kriiseistä. Mieli on myös voimakas ja voi usein saada ihmisen uupumaan. Tämän vuoksi mielen ja kehon välille on löydettävä tasapaino, jonka loppujen lopuksi ihminen voi saavuttaa vain itse omalla elämänhallinnallaan. On haasteellista ajatella, että olemme itse vastuussa omasta tasapainosta, vaikka tunnemme itse itsemme parhaiten tässä maailmassa. Se voi tuntua jopa pelottavalle, jos ihminen tajuaa, että esimerkiksi onnellisuuden löytäminen on kiinni oman mielen hallinnasta. Terapeutti tai lääkäri ei tätä pysty puolestamme löytämään, vaikka auttaa toki voi. Miten voimme oppia tasapainoiseen elämään, jossa keholla sekä mielellä on omat paikkansa? 

Jaana Hautalan artikkelissa “Mielenvoima - 10 vinkkiä tasapainoon ja onnistumiseen” (23.1.2019, Oivaltamaan.fi) esitellään ohjeita mielenvoiman löytämiseen. Tämä voima voidaan löytää esimerkiksi erilaisten mielikuvaharjoitteiden avulla. Artikkelissa korostetaan ihmistä löytämään oma tapansa rentoutua ja löytämään oman elämän merkitys. Vaikka artikkeli korostaa mielen tasapainon merkitystä, tuo se esille myös kehollisuuden tärkeyden. Hautala esimerkiksi kehottaa päivän mittaan tarkistamaan oman ryhtinsä ja sen, kuinka kannattelee itseään. Ihminen joka kykenee kannattelemaan itsensä rehellisesti, voi todennäköisesti myös henkisesti paremmin. Kun mieli ja keho voivat hyvin, elämän mielekkyys kasvaa ja näin ollen energiaa jää oleellisiin ja mielekkäisiin asioihin. 

Mielen ja kehon tasapainon löytämisen tärkeys korostuu nuoruudessa. Jo ihmistä tutkiva tieteenala psykologia todistaa sen, kuinka nuoren ajattelu kehittyy runsaasti. Lisäksi esimerkiksi tämän sukupolven nuoret elävät hyvin poikkeuksellista aikaa globaalin pandemian keskellä ja monet arjesta tutut elementit ovat jääneet pois. Esimerkiksi on jouduttu rajoittamaan monia urheiluharrastuksia, jotka vahvistaisivat niin mieltä kuin kehoa. Ystäviäkään ei voi välttämättä tavata.  Juuri niitä kahta elintärkeää elementtiä rajoitetaan, joista elämän tasapaino muodostuu. Monen nuoren, lapsen kuin aikuisen on etsittävä uusia keinoja mielen ja kehon tasapainon löytämiseksi. Ne voivat olla esimerkiksi Hautalan artikkelissa mainittuja mielikuvaharjoitteita tai esimerkiksi etäyhteydenpitoa kanssaihmisiin. 

Jotta ihminen voi säilyttää mielen ja kehon harmonian, voi sen eteen joutua tekemään konkreettisia tekoja. Ylen artikkelissa “Unohda hetkeksi paineet ja ihmissuhdekiemurat! Metsään uppoutuminen tekee meille hyvää, ja siihen on nyt kehitetty kolmen vaiheen menetelmä” ( 1.10.2019, Yle Uutiset) käsitellään niin sanottua metsään uppoutumista ja siihen liittyviä tuntemuksia. Artikkelissa on haastateltu tietoisuustaitovalmentaja Jarko Taivasmaata, jonka mukaan metsään uppoutumisessa ihminen voi kokea sulautuvansa luonnon ympäristöön. Ihminen voi myös kokea pääsevänsä irti kehon jännityksestä. Tämän voidaan myös olettaa rauhoittavan mieltä. Metsään uppoutuminen on mainio esimerkki siitä, kuinka esimerkiksi kehon jännittyneisyyden poistaminen poistaa välillisesti myös mielen päällä liehuvat murheet. 

Mieli on kautta aikojen saanut ihmiset voimaan pahoin ja samalla, kun mieli kärsii, myös keho kärsii. Ihminen siis horjahtaa kokonaisuudessaan, kun toinen osapuolista saa tarpeekseen. Ei ole kuitenkaan syytä vaipua epätoivoon. Kehoa voi oppia kuuntelemaan ja ihminen voi oppia tekemään omaa hyvinvointiaan vahvistavia toimia. Hautala painottaakin menestymisen henkisiä taitoja, joita ovat muun muassa itseluottamus, paineensietotaito ja rentous. Menestymisen takana ei aina siis välttämättä ole pelkkä tieto esimerkiksi matematiikan kaavoista, vaan ihminen on mahdollisesti aina luottanut omaan osaamiseen ja oppinut sietämään ympäristön asettamia paineita. Ehkä myös pandemian keskellä elävät nuoret voisivat ottaa neuvoista vaarin ja alkaa keskittyä omaan hyvinvointiinsa esimerkiksi harjoittamalla paineensietokykyä. Voisi olla, että etäkoulu ei painaisi enää niin kovasti, kuin se on tähän asti tehnyt. 

Tasapainoiseen elämään voi oppia ja oman elämän voimansa voi löytää. Jollekin se voi olla ystävät, toiselle usko Jumalaan tai kolmannelle metsään uppoutuminen. Mikä se asia kenellekin onkaan, tärkeintä on oppia tasapainottamaan omaa elämää ja ennen kaikkea löytämään tasapaino mielen ja kehon välille. On muistettava, että mieli saattaa joskus valehdella tai kertoa meille virheellistä tietoa ja keho saattaa tunnistaa tuntemuksia väärin. Siksi metsään uppoutumisen tavoin olisi tärkeä uppoutua omaan sisimpäänsä ja kuunnella, mitä se haluaa meille viestittää. Kuten Taivasmaa artikkelissa toteaa, tärkeää on tuntea olonsa turvalliseksi, samalla tavalla kuin voi tuntea omassa kodissaan. Keho ja mieli seuraavat meitä, minne menemmekin, ja siksi on vaivannäön arvoista huoltaa niitä ja ennen kaikkea löytää tasapaino niiden välille. “Ole aito ja löydä sinun elämän merkitys”, toteaa Jaana Hautala.

Ruusu Martikainen

Nauraisit nyt

Mitä asioita maailmasta pitäisi poistaa? Turha itku, harmitus ja viha. Miten tällaiseen tavoitteeseen voi päästä? Nauramalla enemmän! Uskon naurun voiman kumoavan kaiken edellä mainitut negatiiviset asiat. Tiedät tilanteen omastakin elämästäsi, kun sinulle sattuu nolo vahinko tai päädyt riitoihin parhaan ystäväsi kanssa. Kannattaako kyseisissä tilanteissa jäädä tuleen makaamaan ja harmitella asiaa vielä viikkojenkin päästä? Vastaus on ei, koska kaiken tämän pystymme välttämään nauramalla yhdessä ikäville tilanteille! Hankalankin tilanteen pystymme muokkaamaan mukavaksi muistoksi nauramalla yksin tai yhdessä surun ja harmin pois.

Cervantesin romaanissa Don Quijote käytävä "taistelu tuulimyllyjä vastaan" on oiva esimerkki, kuinka mahdoton ja koominen tilanne muutetaan hauskaksi tilanteeksi ilman sen suurempaa ajattelua. Taistelulla tuulimyllyjä vastaan tarkoitetaan mahdotonta taistelua asiaa vastaan, jota ei voi voittaa tai päihittää. Vaikka tilanne kuulostaakin masentavalta ja ikävältä, on turha yrittää muuttaa asioita, joille ei voi tehdä mitään. Positiivisuus ja nauru voivat olla ratkaisu myös tähän. Don Quijoten epäonnistunut hyökkäys mahdottoman suuria tuulimyllyjä vastaan päättyi odotetusti urhean taistelijan tappioon, mutta uskon hänen ja palvelijansa Sanchon nauraneen jälkeenpäin koomiselle tapahtumalle. Voittoahan taistelusta ei koskaan tullut, mutta ainakaan tapahtuneesta ei jää katkeraa makua kaverusten tai varsinkaan don Quijoten suuhun, kun sitä muistellaan huumorilla. Omasta kokemuksesta pystyn kertomaan elämäni parhaimmat kokemukset tulleen hetkistä, jolloin on ollut erityisen hauskaa.

Jos kaikki lisäisivät naurua ja itse luotua iloa elämäänsä, maailma olisi parempi paikka. Don Quijoten ja Sanchon välillä vallitseva ystävyysuhde on varmasti rakentunut naurun ja yhteisten toilalujen ympärille, sillä Sancho tuskin muuten jaksaisi katsella kajahtaneen don Quijoten päähänpistoja. Vakaviin asioihin ei aina täydy tai pidä suhtautua humoristisesti, mutta pienikin hymyn pilkahdus tai puujalkavitsi totiseen tilanteeseen keventää ilmapiiriä kummasti. Olisiko siis suurissa kansanvälisissä päätöksissä päästy parempaan yhteisymmärrykseen huumorin avulla, jos samanlainen kohtalo pätee pienemmissä arkisissa tilanteissa? Faktoja naurusta löytyy monia: se pidentää ikää, se syventää ihmissuhteita, antaa rohkeutta ja vahvistaa sydäntä. Ilmainen ja paras tapa tehdä hyvää itsellesi ja toisille on kaiken lisäksi kivaa.

Sotien ja levottomuuksien vallitsemassa maailmassa huumorin asema on erityisen tärkeä. Nauru vie pahat ajatukset muualle, se saa unohtamaan ajankulun ja stressin. Pystytkö nimeämään paremman tilanteen kuin hyvän naurutuokion ystäviesi tai perheesi kanssa? Sama syy pätee don Quijoteen ja Sanchoon: ystävyys pysyy vahvana kaikesta huolimatta, kun tapahtuneisiin ei suhtauduta niin vakavasti, vaan pilke silmäkulmassa yhdessä nauraen. Unohtakaa siis turhanpäiväiset itkut ja kaunat muita kohtaan ja alkakaa nauramaan! Huomaat kyllä eron.

Naurun ammattilainen Verneri Saukkonen

Naisten oikeudet ovat edelleen vaakalaudalla

Naisten oikeuksiin alettiin 1800-luvun kehittyvän maailman myötä kiinnittää enemmän huomiota. Nyt kun suurella osaa nykypäivän naisista on mm. äänioikeus, oikeus omaisuuteensa, opiskeluun ja työssäkäyntiin sekä historian naisiin verrattuna huomattavasti paremmat mahdollisuudet elää itsenäisesti, eikö taistelun naisten oikeuksien puolesta ole aika päättyä?

Kanadalaisen Margaret Atwoodin vuonna 1985 julkaistu dystooppinen romaani Orjattaresi sijoittuu julkaisuajankohdan lähitulevaisuuteen, oikeassa maailmassa aikaan, jolloin naisten oikeuksien yleisesti koettiin jo toteutuneen länsimaissa. Postmodernismin tyylille ominaisesti Atwood kyseenalaistaa ja kritisoi yhä relevantteja yhteiskunnan piirteitä. Hän luo spekuloiden kuvaa Yhdysvalloista, joissa kristilliset fundamentalistit ovat onnistuneesti kaapanneet vallan ja järjestelmällisesti luoneet maan yhteiskunnasta visionsa mukaisen ― naisilta on riistetty kaikki se autonomia, jonka he olivat aiempina vuosikymmeninä saavuttaneet, ja paljon enemmänkin. Vaikka kirjan tapahtumat saattavat tuntua niin epäuskottavilta, että on mahdoton kuvitella saman tapahtuvan vaikkapa Euroopassa tai edes Yhdysvalloissa, varsin todelliset ilmiöt antoivat Atwoodille inspiraatiota teoksen maailman luomiseen.

Kun kirjassa naisten pankkitilit on jäädytetty vuosia sitten, lukeminen on heiltä kiellettyä, he eivät saa asua tai edes liikkua yksin ja heidän ainoa tehtävänsä on synnyttää lapsia, oikeassa elämässä esimerkiksi naisten lisääntymisoikeudet ovat kehittyneissäkin maissa jatkuvasti uhattuina. Teija Laakson kirjoittamassa uutisessa "Selvitys: Yhdysvaltain kristilliset konservatiivijärjestöt pumppaavat rahaa naisten ja sateenkaarivähemmistöjen oikeuksien vastaiseen kampanjointiin Euroopassa" (Maailma.net, 3.11.2020) tuo esille ilmiöitä, jotka ovat helposti rinnastettavissa Atwoodin Orjattaresi-teokseen. Uutisessa kuvataan sitä, kuinka "yhdysvaltalaiset oikeistokristilliset järjestöt” käyttävät vuosittain miljoonia naisten sekä seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen oikeuksien heikentämiseen etenkin Euroopassa. Sen mukaan järjestöjen toiminta, kuten homoavioliittojen vastustaminen tai tiukemman aborttipolitiikan puolustaminen, ovat Euroopassa johtaneet kasvaneeseen seksuaali- ja lisääntymisoikeuksien vastustamiseen. On siis selvää, että pyrkimys rajoittaa naisten itsemääräämisoikeus on vahvasti läsnä muuallakin kuin fiktiossa tai esimerkiksi kehitysmaissa.

Tärkeä elementti Atwoodin teoksen maailmanrakennuksessa on se, miten ihmiset käyttäytyvät pelätessään äärimmäisiä ja väkivaltaisia, kirjan maailmassa usein kohtalokkaita rangaistuksia. Merkittävä osa siitä, mikä tekee teoksen tapahtumista ja sen luomasta miljööstä dystopiaksi yllättävänkin realistisen, tulee henkilöhahmojen silkasta tavallisuudesta ― he eivät missään nimessä ole sankareita, yksinkertaisesti vain ihmisiä. Päähenkilö Frediläinen on korkeassa asemassa olevan miehen, Fredin, orjatar, jonka elämä on ainoastaan selviytymistä. Hän ei taistele vastaan tai kapinoi, koska siten hän voi säilyä hengissä. On helpompaa sopeutua kuin uhrata henkensä. Jopa vastarintaliike, joka on kyllä ainakin häilyvällä tasolla yhä olemassa, ei vaadi näkyvästi oikeutta tai johda vallankumoustaistelua. Vaikuttaa realistiselta ajatukselta, että oikeassa elämässäkin vaistot ohjaisivat alistumaan, jotta elossapysyminen olisi mahdollista.

Maailma.netin uutisen mainitsemia järjestöjä ja samankaltaisia toimia vastaan taas on selkeää vastustusta, joten dystopiamainen maailma kuulostaa epäilemättä kaukaa haetulta. Jos mielikuva lähtee liikkeelle siitä, että naiset alistettaisiin samalla tavalla nimettömiksi synnytyskoneiksi, on helppo unohtaa, että pienien asioiden hyväksyminen antaa usein tilaa myös suurempien vääryyksien tapahtumiselle. Ei oikeastaan ole edes kyse juuri Atwoodin kuvaaman maailman kehityksen lopputuloksesta vaan prosessista, joka alkaa silloin, kun sallimme melkein huomaamatta merkityksettömiltä vaikuttavia epäreiluuksia. Vaikka moni taistelee pitääkseen oikeutensa omaan kehoonsa, tarpeeksi monen ihmisen hiljainen hyväksyntä mahdollisti esimerkiksi juuri Puolan aborttioikeuden tiukentamisen.

Teija Laaksonen mainitsee uutisessa myös naisia, kuten Donald Trumpin kouluministeri, jotka puoltavat konservatiivisia ja äärikristillisiä arvoja sekä naisten itsemääräämisoikeuden rajoittamista. Sekä ääriuskonnollisuuden että laajemman, naisia alistavan maailmankuvan sisäistäminen näkyy myös Orjattaresi-kirjassa. Frediläinen, jonka ajatukset avautuvat lukijalle yksityiskohtaisesti minä-muotoisen kerronnan ansiosta, tulee ajoittain itsekin tietoiseksi siitä, että on alkanut kaikessa hiljaisuudessa uskoa hallituksen syöttämää propagandaa. Hän huomaa joskus muistelevansa entisajan vaatteita tarpeettoman paljastavina ja meikkaamista turhamaisena, vaikka molemmat olivat olleet normaali osa hänen silloista elämäänsä. Vaikka hän ei salaa taivu uskoon ja kapinoi mielensä turvissa, on Frediläinen tavallaan jopa hyväksynyt orjattaren tehtävän ja aseman. Se on vain osa uutta normaalia.

Sekä Orjattaresi että viimeaikaiset tapahtumat etenkin Yhdysvalloissa saavat pohtimaan, mihin asti voimme antaa asioiden muuttua ilman, että niistä tulee meillekin vain osa uutta normaalia. Maailma.netin uutisen sitaatti EPF-järjestöön kuuluvalta Neil Dattalta muistuttaa myös suomalaisia siitä, etteivät demokraattisten arvojen toteutuminen ole itsestäänselvyys kotimaassakaan: “Eurooppalaisina emme voi istua ja katsoa, mitä tapahtuu Yhdysvalloissa ja ajatella, ettei demokraattisten normien ja ihmisoikeuksien rapautuminen voi tapahtua täällä." Ihmisoikeuksien rapautuminen kuvaa hyvin sitä, mikä ei ole ainoastaan mahdollista, vaan jo käynnissä.

(Äidinkielen 5-kurssin klassikkokirjoitelma Margaret Atwoodin teoksesta Orjattaresi)