torstai 25. helmikuuta 2021

Mielen ja kehon ihme - ihminen

Ihmisen mieli on ihmeellinen. Se auttaa selviämään niin arjesta kuin elämän kriiseistä. Mieli on myös voimakas ja voi usein saada ihmisen uupumaan. Tämän vuoksi mielen ja kehon välille on löydettävä tasapaino, jonka loppujen lopuksi ihminen voi saavuttaa vain itse omalla elämänhallinnallaan. On haasteellista ajatella, että olemme itse vastuussa omasta tasapainosta, vaikka tunnemme itse itsemme parhaiten tässä maailmassa. Se voi tuntua jopa pelottavalle, jos ihminen tajuaa, että esimerkiksi onnellisuuden löytäminen on kiinni oman mielen hallinnasta. Terapeutti tai lääkäri ei tätä pysty puolestamme löytämään, vaikka auttaa toki voi. Miten voimme oppia tasapainoiseen elämään, jossa keholla sekä mielellä on omat paikkansa? 

Jaana Hautalan artikkelissa “Mielenvoima - 10 vinkkiä tasapainoon ja onnistumiseen” (23.1.2019, Oivaltamaan.fi) esitellään ohjeita mielenvoiman löytämiseen. Tämä voima voidaan löytää esimerkiksi erilaisten mielikuvaharjoitteiden avulla. Artikkelissa korostetaan ihmistä löytämään oma tapansa rentoutua ja löytämään oman elämän merkitys. Vaikka artikkeli korostaa mielen tasapainon merkitystä, tuo se esille myös kehollisuuden tärkeyden. Hautala esimerkiksi kehottaa päivän mittaan tarkistamaan oman ryhtinsä ja sen, kuinka kannattelee itseään. Ihminen joka kykenee kannattelemaan itsensä rehellisesti, voi todennäköisesti myös henkisesti paremmin. Kun mieli ja keho voivat hyvin, elämän mielekkyys kasvaa ja näin ollen energiaa jää oleellisiin ja mielekkäisiin asioihin. 


Mielen ja kehon tasapainon löytämisen tärkeys korostuu nuoruudessa. Jo ihmistä tutkiva tieteenala psykologia todistaa sen, kuinka nuoren ajattelu kehittyy runsaasti. Lisäksi esimerkiksi tämän sukupolven nuoret elävät hyvin poikkeuksellista aikaa globaalin pandemian keskellä ja monet arjesta tutut elementit ovat jääneet pois. Esimerkiksi on jouduttu rajoittamaan monia urheiluharrastuksia, jotka vahvistaisivat niin mieltä kuin kehoa. Ystäviäkään ei voi välttämättä tavata.  Juuri niitä kahta elintärkeää elementtiä rajoitetaan, joista elämän tasapaino muodostuu. Monen nuoren, lapsen kuin aikuisen on etsittävä uusia keinoja mielen ja kehon tasapainon löytämiseksi. Ne voivat olla esimerkiksi Hautalan artikkelissa mainittuja mielikuvaharjoitteita tai esimerkiksi etäyhteydenpitoa kanssaihmisiin. 


Jotta ihminen voi säilyttää mielen ja kehon harmonian, voi sen eteen joutua tekemään konkreettisia tekoja. Ylen artikkelissa “Unohda hetkeksi paineet ja ihmissuhdekiemurat! Metsään uppoutuminen tekee meille hyvää, ja siihen on nyt kehitetty kolmen vaiheen menetelmä” ( 1.10.2019, Yle Uutiset) käsitellään niin sanottua metsään uppoutumista ja siihen liittyviä tuntemuksia. Artikkelissa on haastateltu tietoisuustaitovalmentaja Jarko Taivasmaata, jonka mukaan metsään uppoutumisessa ihminen voi kokea sulautuvansa luonnon ympäristöön. Ihminen voi myös kokea pääsevänsä irti kehon jännityksestä. Tämän voidaan myös olettaa rauhoittavan mieltä. Metsään uppoutuminen on mainio esimerkki siitä, kuinka esimerkiksi kehon jännittyneisyyden poistaminen poistaa välillisesti myös mielen päällä liehuvat murheet. 


Mieli on kautta aikojen saanut ihmiset voimaan pahoin ja samalla, kun mieli kärsii, myös keho kärsii. Ihminen siis horjahtaa kokonaisuudessaan, kun toinen osapuolista saa tarpeekseen. Ei ole kuitenkaan syytä vaipua epätoivoon. Kehoa voi oppia kuuntelemaan ja ihminen voi oppia tekemään omaa hyvinvointiaan vahvistavia toimia. Hautala painottaakin menestymisen henkisiä taitoja, joita ovat muun muassa itseluottamus, paineensietotaito ja rentous. Menestymisen takana ei aina siis välttämättä ole pelkkä tieto esimerkiksi matematiikan kaavoista, vaan ihminen on mahdollisesti aina luottanut omaan osaamiseen ja oppinut sietämään ympäristön asettamia paineita. Ehkä myös pandemian keskellä elävät nuoret voisivat ottaa neuvoista vaarin ja alkaa keskittyä omaan hyvinvointiinsa esimerkiksi harjoittamalla paineensietokykyä. Voisi olla, että etäkoulu ei painaisi enää niin kovasti, kuin se on tähän asti tehnyt. 


Tasapainoiseen elämään voi oppia ja oman elämän voimansa voi löytää. Jollekin se voi olla ystävät, toiselle usko Jumalaan tai kolmannelle metsään uppoutuminen. Mikä se asia kenellekin onkaan, tärkeintä on oppia tasapainottamaan omaa elämää ja ennen kaikkea löytämään tasapaino mielen ja kehon välille. On muistettava, että mieli saattaa joskus valehdella tai kertoa meille virheellistä tietoa ja keho saattaa tunnistaa tuntemuksia väärin. Siksi metsään uppoutumisen tavoin olisi tärkeä uppoutua omaan sisimpäänsä ja kuunnella, mitä se haluaa meille viestittää. Kuten Taivasmaa artikkelissa toteaa, tärkeää on tuntea olonsa turvalliseksi, samalla tavalla kuin voi tuntea omassa kodissaan. Keho ja mieli seuraavat meitä, minne menemmekin, ja siksi on vaivannäön arvoista huoltaa niitä ja ennen kaikkea löytää tasapaino niiden välille. “Ole aito ja löydä sinun elämän merkitys”, toteaa Jaana Hautala.

Ruusu Martikainen


torstai 18. helmikuuta 2021

Nauraisit nyt

Mitä asioita maailmasta pitäisi poistaa? Turha itku, harmitus ja viha. Miten tällaiseen tavoitteeseen voi päästä? Nauramalla enemmän! Uskon naurun voiman kumoavan kaiken edellä mainitut negatiiviset asiat. Tiedät tilanteen omastakin elämästäsi, kun sinulle sattuu nolo vahinko tai päädyt riitoihin parhaan ystäväsi kanssa. Kannattaako kyseisissä tilanteissa jäädä tuleen makaamaan ja harmitella asiaa vielä viikkojenkin päästä? Vastaus on ei, koska kaiken tämän pystymme välttämään nauramalla yhdessä ikäville tilanteille! Hankalankin tilanteen pystymme muokkaamaan mukavaksi muistoksi nauramalla yksin tai yhdessä surun ja harmin pois.

Cervantesin romaanissa Don Quijote käytävä "taistelu tuulimyllyjä vastaan" on oiva esimerkki, kuinka mahdoton ja koominen tilanne muutetaan hauskaksi tilanteeksi ilman sen suurempaa ajattelua. Taistelulla tuulimyllyjä vastaan tarkoitetaan mahdotonta taistelua asiaa vastaan, jota ei voi voittaa tai päihittää. Vaikka tilanne kuulostaakin masentavalta ja ikävältä, on turha yrittää muuttaa asioita, joille ei voi tehdä mitään. Positiivisuus ja nauru voivat olla ratkaisu myös tähän. Don Quijoten epäonnistunut hyökkäys mahdottoman suuria tuulimyllyjä vastaan päättyi odotetusti urhean taistelijan tappioon, mutta uskon hänen ja palvelijansa Sanchon nauraneen jälkeenpäin koomiselle tapahtumalle. Voittoahan taistelusta ei koskaan tullut, mutta ainakaan tapahtuneesta ei jää katkeraa makua kaverusten tai varsinkaan don Quijoten suuhun, kun sitä muistellaan huumorilla. Omasta kokemuksesta pystyn kertomaan elämäni parhaimmat kokemukset tulleen hetkistä, jolloin on ollut erityisen hauskaa.

Jos kaikki lisäisivät naurua ja itse luotua iloa elämäänsä, maailma olisi parempi paikka. Don Quijoten ja Sanchon välillä vallitseva ystävyysuhde on varmasti rakentunut naurun ja yhteisten toilalujen ympärille, sillä Sancho tuskin muuten jaksaisi katsella kajahtaneen don Quijoten päähänpistoja. Vakaviin asioihin ei aina täydy tai pidä suhtautua humoristisesti, mutta pienikin hymyn pilkahdus tai puujalkavitsi totiseen tilanteeseen keventää ilmapiiriä kummasti. Olisiko siis suurissa kansanvälisissä päätöksissä päästy parempaan yhteisymmärrykseen huumorin avulla, jos samanlainen kohtalo pätee pienemmissä arkisissa tilanteissa? Faktoja naurusta löytyy monia: se pidentää ikää, se syventää ihmissuhteita, antaa rohkeutta ja vahvistaa sydäntä. Ilmainen ja paras tapa tehdä hyvää itsellesi ja toisille on kaiken lisäksi kivaa.

Sotien ja levottomuuksien vallitsemassa maailmassa huumorin asema on erityisen tärkeä. Nauru vie pahat ajatukset muualle, se saa unohtamaan ajankulun ja stressin. Pystytkö nimeämään paremman tilanteen kuin hyvän naurutuokion ystäviesi tai perheesi kanssa? Sama syy pätee don Quijoteen ja Sanchoon: ystävyys pysyy vahvana kaikesta huolimatta, kun tapahtuneisiin ei suhtauduta niin vakavasti, vaan pilke silmäkulmassa yhdessä nauraen. Unohtakaa siis turhanpäiväiset itkut ja kaunat muita kohtaan ja alkakaa nauramaan! Huomaat kyllä eron.

Naurun ammattilainen Verneri Saukkonen

Naisten oikeudet ovat edelleen vaakalaudalla

Naisten oikeuksiin alettiin 1800-luvun kehittyvän maailman myötä kiinnittää enemmän huomiota. Nyt kun suurella osaa nykypäivän naisista on mm. äänioikeus, oikeus omaisuuteensa, opiskeluun ja työssäkäyntiin sekä historian naisiin verrattuna huomattavasti paremmat mahdollisuudet elää itsenäisesti, eikö taistelun naisten oikeuksien puolesta ole aika päättyä?

Kanadalaisen Margaret Atwoodin vuonna 1985 julkaistu dystooppinen romaani Orjattaresi sijoittuu julkaisuajankohdan lähitulevaisuuteen, oikeassa maailmassa aikaan, jolloin naisten oikeuksien yleisesti koettiin jo toteutuneen länsimaissa. Postmodernismin tyylille ominaisesti Atwood kyseenalaistaa ja kritisoi yhä relevantteja yhteiskunnan piirteitä. Hän luo spekuloiden kuvaa Yhdysvalloista, joissa kristilliset fundamentalistit ovat onnistuneesti kaapanneet vallan ja järjestelmällisesti luoneet maan yhteiskunnasta visionsa mukaisen ― naisilta on riistetty kaikki se autonomia, jonka he olivat aiempina vuosikymmeninä saavuttaneet, ja paljon enemmänkin. Vaikka kirjan tapahtumat saattavat tuntua niin epäuskottavilta, että on mahdoton kuvitella saman tapahtuvan vaikkapa Euroopassa tai edes Yhdysvalloissa, varsin todelliset ilmiöt antoivat Atwoodille inspiraatiota teoksen maailman luomiseen.


Kun kirjassa naisten pankkitilit on jäädytetty vuosia sitten, lukeminen on heiltä kiellettyä, he eivät saa asua tai edes liikkua yksin ja heidän ainoa tehtävänsä on synnyttää lapsia, oikeassa elämässä esimerkiksi naisten lisääntymisoikeudet ovat kehittyneissäkin maissa jatkuvasti uhattuina. Teija Laakson kirjoittamassa uutisessa "Selvitys: Yhdysvaltain kristilliset konservatiivijärjestöt pumppaavat rahaa naisten ja sateenkaarivähemmistöjen oikeuksien vastaiseen kampanjointiin Euroopassa" (Maailma.net, 3.11.2020) tuo esille ilmiöitä, jotka ovat helposti rinnastettavissa Atwoodin Orjattaresi-teokseen. Uutisessa kuvataan sitä, kuinka "yhdysvaltalaiset oikeistokristilliset järjestöt” käyttävät vuosittain miljoonia naisten sekä seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen oikeuksien heikentämiseen etenkin Euroopassa. Sen mukaan järjestöjen toiminta, kuten homoavioliittojen vastustaminen tai tiukemman aborttipolitiikan puolustaminen, ovat Euroopassa johtaneet kasvaneeseen seksuaali- ja lisääntymisoikeuksien vastustamiseen. On siis selvää, että pyrkimys rajoittaa naisten itsemääräämisoikeus on vahvasti läsnä muuallakin kuin fiktiossa tai esimerkiksi kehitysmaissa.


Tärkeä elementti Atwoodin teoksen maailmanrakennuksessa on se, miten ihmiset käyttäytyvät pelätessään äärimmäisiä ja väkivaltaisia, kirjan maailmassa usein kohtalokkaita rangaistuksia. Merkittävä osa siitä, mikä tekee teoksen tapahtumista ja sen luomasta miljööstä dystopiaksi yllättävänkin realistisen, tulee henkilöhahmojen silkasta tavallisuudesta ― he eivät missään nimessä ole sankareita, yksinkertaisesti vain ihmisiä. Päähenkilö Frediläinen on korkeassa asemassa olevan miehen, Fredin, orjatar, jonka elämä on ainoastaan selviytymistä. Hän ei taistele vastaan tai kapinoi, koska siten hän voi säilyä hengissä. On helpompaa sopeutua kuin uhrata henkensä. Jopa vastarintaliike, joka on kyllä ainakin häilyvällä tasolla yhä olemassa, ei vaadi näkyvästi oikeutta tai johda vallankumoustaistelua. Vaikuttaa realistiselta ajatukselta, että oikeassa elämässäkin vaistot ohjaisivat alistumaan, jotta elossapysyminen olisi mahdollista.


Maailma.netin uutisen mainitsemia järjestöjä ja samankaltaisia toimia vastaan taas on selkeää vastustusta, joten dystopiamainen maailma kuulostaa epäilemättä kaukaa haetulta. Jos mielikuva lähtee liikkeelle siitä, että naiset alistettaisiin samalla tavalla nimettömiksi synnytyskoneiksi, on helppo unohtaa, että pienien asioiden hyväksyminen antaa usein tilaa myös suurempien vääryyksien tapahtumiselle. Ei oikeastaan ole edes kyse juuri Atwoodin kuvaaman maailman kehityksen lopputuloksesta vaan prosessista, joka alkaa silloin, kun sallimme melkein huomaamatta merkityksettömiltä vaikuttavia epäreiluuksia. Vaikka moni taistelee pitääkseen oikeutensa omaan kehoonsa, tarpeeksi monen ihmisen hiljainen hyväksyntä mahdollisti esimerkiksi juuri Puolan aborttioikeuden tiukentamisen.


Teija Laaksonen mainitsee uutisessa myös naisia, kuten Donald Trumpin kouluministeri, jotka puoltavat konservatiivisia ja äärikristillisiä arvoja sekä naisten itsemääräämisoikeuden rajoittamista. Sekä ääriuskonnollisuuden että laajemman, naisia alistavan maailmankuvan sisäistäminen näkyy myös Orjattaresi-kirjassa. Frediläinen, jonka ajatukset avautuvat lukijalle yksityiskohtaisesti minä-muotoisen kerronnan ansiosta, tulee ajoittain itsekin tietoiseksi siitä, että on alkanut kaikessa hiljaisuudessa uskoa hallituksen syöttämää propagandaa. Hän huomaa joskus muistelevansa entisajan vaatteita tarpeettoman paljastavina ja meikkaamista turhamaisena, vaikka molemmat olivat olleet normaali osa hänen silloista elämäänsä. Vaikka hän ei salaa taivu uskoon ja kapinoi mielensä turvissa, on Frediläinen tavallaan jopa hyväksynyt orjattaren tehtävän ja aseman. Se on vain osa uutta normaalia.


Sekä Orjattaresi että viimeaikaiset tapahtumat etenkin Yhdysvalloissa saavat pohtimaan, mihin asti voimme antaa asioiden muuttua ilman, että niistä tulee meillekin vain osa uutta normaalia. Maailma.netin uutisen sitaatti EPF-järjestöön kuuluvalta Neil Dattalta muistuttaa myös suomalaisia siitä, etteivät demokraattisten arvojen toteutuminen ole itsestäänselvyys kotimaassakaan: “Eurooppalaisina emme voi istua ja katsoa, mitä tapahtuu Yhdysvalloissa ja ajatella, ettei demokraattisten normien ja ihmisoikeuksien rapautuminen voi tapahtua täällä." Ihmisoikeuksien rapautuminen kuvaa hyvin sitä, mikä ei ole ainoastaan mahdollista, vaan jo käynnissä.

(Äidinkielen 5-kurssin klassikkokirjoitelma Margaret Atwoodin teoksesta Orjattaresi)

lauantai 31. lokakuuta 2020

Kesä Future Leaders -vaihdossa




Vietin unohtumattoman kesän 2019 Future Leaders -vaihdossa stipendiaattina Washington DC:ssä Yhdysvalloissa. Vaihtoon valitaan joka vuosi 15 osallistujaa ja nyt onkin sinun mahdollisuutesi hakea mukaan tälle upealle reissulle. Kesävaihdon teemana on aktiivinen kansalaisuus ja johtajuus. Näiden teemojen pohjalta on järjestetty ohjelmaa Yhdysvaltojen pääkaupungissa Washingtonissa sekä sen lähialueilla. Future Leaders -vaihto on AFS:n järjestämä, ja tukijoina on lisäksi Opetushallitus sekä Yhdysvaltain Suomen suurlähetystö. Stipendiaattina vaihto on sinulle käytännössä maksuton. Ainoat kulut syntyvät, jos teet omia ostoksia matkan aikana. 


Vaikka ohjelman teemana onkin aktiivinen kansalaisuus ja johtajuus, ei hakiessa kannata stressata, jos ei ole niistä paljoa kokemusta. Kun itse hain mukaan, oli minunkin kokemukseni näistä melko vähäistä. Tärkeintä onkin kertoa hakemuksessa, mitkä ovat juuri sinun vahvuuksiasi. Järjestäjät haluavat ennen kaikkea koota monipuolisen ryhmän, jossa on  erilaisia ihmisiä eikä pelkästään esimerkiksi nuorisopolitiikassa vaikuttaneita. Kesän 2019 ryhmässä oli ihmisiä monista eri taustoista, mikä oli mielestäni kaikista opettavaisinta koko matkassa. Eri ihmisiltä kuuli monista asioista erilaisia näkökulmia, joita ei itse ollut tullut edes ajateltua. Jokainen osallistuja toi ryhmäämme jotain erityistä, mikä juuri teki matkasta niin upean.


Ohjelman alussa tavoitteenani oli oppia erityisesti johtajuudesta ja aktiivisesta kansalaisuudesta sekä rohkaistua englannin puhujana ja kehittää sosiaalisia taitojani. Mielestäni nämä tavoitteet täyttyivät hienosti ohjelman ansiosta. Johtajuudesta ja aktiivisesta kansalaisuudesta opimme AFS:n järjestämissä vierailuissa. Pääsimme esimerkiksi tapaamaan senaattoreita Capitol Hillillä eli Yhdysvaltojen senaatissa. Tämän lisäksi vierailimme myös Valkoisessa Talossa.  Yksi lempikohteistani oli vierailu oikeustalolle ja syyttäjänvirastoon. Siellä pääsimme käymään mielenkiintoisia keskusteluja syyttäjien sekä tuomarien kanssa, minkä lisäksi pääsimme myös seuraamaan oikeudenkäyntiä. Lisäksi kiinnostava kohde oli Lockheed Martin, joka valmistaa avaruustekniikkaa, lentokoneita sekä aseita. Pääsimme tutustumaan heidän avaruusohjelmaansa sekä erilaisiin työpaikkoihin yrityksen sisällä. Erityisen mielenkiintoisen Lockheed Martinin vierailusta teki, että he olivat silloin mukana Suomen hävittäjien kilpailutuksessa. Tietyllä tapaa vierailua voitiinkin pitää markkinointikeinona.


Virallisempien vierailuiden lisäksi oli ohjelmassa myös huvittelua. Kävimme esimerkiksi ryhmämme kanssa huvipuistossa, joka oli varmasti yksi matkani hauskimmista päivistä. Tämän lisäksi olimme muutaman yön reissulla maalla West Virginiassa. Siellä pääsimme näkemään paikallisten yrittäjien arkea sekä millaista elämä Amerikassa oli poissa suurkaupungin sykkeestä. Pääsimme myös vierailemaan DC:n alueella yliopistoissa. Pidin kovasti näistä vierailuista, sillä oli mielenkiintoista nähdä, millaisia opiskelumahdollisuuksia muuallakin kuin Suomessa on. Washingtonissa lähes kaikki museot ovat ilmaisia, joten myös niihin oli paljon vierailuja. Museot olivat aivan uskomattomia suomalaiseen tarjontaan verrattuna. Museot olivat valtavan kokoisia ja niissä oli todella paljon nähtävää sekä koettavaa. 




Asuin kesän isäntäperheessä, johon kuului vanhemmat, kaksi nuorempaa siskoa sekä kaksi koiraa. Myös naapuruston perheet voisi lähes laskea osaksi perhettä, sillä heidän kanssaan vietimme päivittäin aikaa. Perheeni asui mukavalla asuinalueella aivan Marylandin yliopiston läheisyydessä. Metrolla matkaa DC:n keskustaan oli noin 15 minuuttia. Isäntäperheeni kanssa pääsin viettämään kesääni kuten amerikkalaiset yleensäkin viettävät. Yksi hauskimmista päivistä oli itsenäisyyspäivä, jolloin naapurustossa oli järjestetty paraati sekä piknik. Tämän lisäksi pääsimme illalla myös katsomaan upeaa ilotulitusta yliopistolle. Kesän aikana kävimme usein läheisellä uima-altaalla, osallistuimme tapahtumiin, kiertelimme lähialueita ja tapasimme ystäväperheitä. Lisäksi matkustimme ympäri Yhdysvaltojen itärannikkoa. Vierailimme esimerkiksi Yalen yliopistossa, joka oli ehdottomasti yksi matkani kohokohdista. 


Elämä Washingtonin lähettyvillä oli hyvin erilaista kuin Suomessa. Elimmehän kuitenkin maailmanpolitiikan polttopisteessä. Tämä näkyi keskustassa käydessä esimerkiksi mielenosoituksina ja valtion päämiesten vierailuina. Silloin tällöin taivaalla saattoi myös nähdä presidentti Trumpin helikopterin lentämässä. Kaupungissa riitti nähtävää ja tehtävää, eikä kuusi viikkoa todellakaan riittänyt kaiken kokemiseen. Vapaa-ajalla kävimme muiden stipendiaattien kanssa kiertelemässä keskustaa, syömässä ravintoloissa, shoppailemassa sekä tutustumassa nähtävyyksiin. Ryhmästämme muodostui matkan aikana hyvin tiivis porukka. Sain joukosta elinikäisiä ystäviä, joiden kanssa olen edelleen yhteydessä lähes päivittäin. Stipendiaatit olivat kotoisin eri puolilta Suomea, minkä takia ennen lähtöä en tuntenut ketään. Aluksi jännitti lähteä niin kauas täysin tuntemattomien ihmisten kanssa. Huoli osoittautui kuitenkin turhaksi, sillä jo lennon aikana DC:hen pääsi tutustumaan hyvin koko ryhmään. Parasta olikin, että koko kesän ajan oli samassa tilanteessa muita ihmisiä, joiden kanssa oli helppo puhua ja viettää aikaa.




Future Leaders -ohjelma oli minulle upea kokemus, jonka tuomia hyötyjä huomaan edelleenkin arkipäivässä. Isäntäperheen kanssa jutellessa englannin kieli kehittyi huomaamatta rennossa ilmapiirissä. Amerikkalaiset suhtautuivat moniin asioihin rennommalla asenteella kuin suomalaiset, ja onnekseni tätäkin hieman tarttui mukaan. Ymmärsin, ettei kaikki ole aina niin vakavaa. Sosiaalisten amerikkalaisten kanssa oli myös helppo parantaa vuorovaikutustaitoja. Pääsin yli pahimmasta ujoudesta ja jännityksestä vuorovaikutus- ja esiintymistilanteissa, mistä on ollut konkreettista hyötyä arjessa. Lisäksi koen oppineeni paljon uutta aktiivisesta kansalaisuudesta ja johtajuudesta. Matkan aikana kiinnostuin myös entistä enemmän seuraamaan maailman menoa ja ottamaan selvää ajankohtaisista asioista. Innostuin myös politiikasta ja nuorten vaikuttamismahdollisuuksista, joita pidin ennen matkaa tylsinä aiheina. Kiinnostuksen heräämisessä auttoi erityisesti muut osallistujat, joilta sai kuulla kokemuksia ja jotka kannustivat mukaan. Kaiken kaikkiaan reissu oli hyvin opettavainen. En päivääkään ole katunut osallistumistani ja lähtisin koska tahansa uudestaan.


perjantai 22. toukokuuta 2020

Runosta sarjakuvaksi

Äidinkielen 3-kurssilla eri kirjallisuuden genreihin liittyen on ollut luovia tehtäviä, ja tässä työssä lähtökohtana on ollut oman runokokoelman laatiminen kotoa löytyneiden runokirjojen pohjalta. Sitten Sara Seppänen on poiminut kokoelmastaan Eino Leinon runon Jumalan vanki (Kootut teokset II, 1926), josta hän on tehnyt sarjakuvan. Sarjakuvassa ei ole tekstiä, mutta se hienosti osoittaa symboliikallaan ja värimaailmallaan yhteyden Leinon runoon.

JUMALAN VANKI
Ystävyys murtuu,
rakkaus katoo,
ei katoa minun kuoleman-ikäväni.
En minä tiedä sinun alkuasi
enkä aavista sinun loppuasi,
mutta kumpikin lie minun sydämessäni.
Voi, pahoin tekee se mies,
se mieletön mies,
joka juurensa elämään katkoo.
Hän on niinkuin lintu vedenpaisumisen päällä,
ei ole hällä sijaa siellä eikä täällä,
hän äärettömyydessä lentää ja lentää
ja aaltoihin vaipuu.
Eikä ole totuus,
jumalainen totuus,
tehty ihmishartioita varten.
Jos kuolevainen jumaliin nousee,
niin Jumala ottaa
vangiksi hänet
ja viepi hältä ymmärryksen valon.

Eino Leino, Kootut teokset II, 1926


Sara Seppänen

tiistai 12. toukokuuta 2020

Hälsningar från Stockholm! Kimpisen lukion opintomatka Tukholmaan


Historiaa ja ruotsia matkaillen- teemakurssi yhdistää historian, yhteiskuntaopin ja ruotsin opinnot. Kurssin tavoitteena on lisätä opiskelijoiden ymmärrystä maiden yhteisestä historiasta ja kulttuuriperimästä, vahvistaa heidän pohjoismaista identiteettiään, edistää kansainvälistymistä ja rohkaista käyttämään ruotsia. Kurssiin sisältyy opintomatka Tukholmaan, joka toteutettiin tänä lukuvuonna maaliskuussa 2020 neljän päivän mittaisena, juuri ennen koronan asettamia rajoituksia. Mukana matkalla oli 10 opiskelijaa sekä kaksi opettajaa. Matkaan saimme taloudellista tukea Suomalais-ruotsalaiselta kulttuurirahastolta sekä Suomen ruotsinopettajat ry:ltä. Suuri kiitos heille tästä! 

Majoituimme siistiin hostelliin Tukholman keskustassa, hyvien kulkuyhteyksien äärelle. Julkinen liikenne toimii kaupungissa hyvin, mutta hieman sateisesta säästä huolimatta myös kävelimme paljon nauttien kauniista maisemista. Erityisesti keskiaikainen vanhakaupunki ja boheemi Södermalm olivat tutustumisen arvoisia! Välillä pysähdyttiin ruotsalaiseen tapaan kahvittelemaan (fika) valtavista korvapuusteista nauttien.


Tukholmasta löytyy useita mielenkiintoisia museoita, ja moniin niistä on ilmainen sisäänpääsy. Tällä matkalla ehdimme vierailla keskiaikamuseossa (Medeltidsmuseet) sekä Vasa-museossa. Lisäksi ihastelimme valokuvataidetta Fotografiskassa. Matkaan sisältyi myös vierailu Kuninkaanlinnassa - förstås! - sekä sen yhteydessä olevassa Kuninkaallisessa varuskammarissa (Livrustkammaren)

Matkan osallistujien mielestä mieleenpainuvimpia kokemuksia oli vierailu Tukholman Kuninkaallisessa balettikoulussa. Pääsimme paitsi seuraamaan tanssituntia, myös ottamaan siihen itse osaa! Lisäksi meillä oli mahdollisuus kysellä opiskelusta koulun suomalaisilta opiskelijoilta. Illallista puolestaan nautimme alumnimme Karla Karastin kanssa ja kuulimme, millaista on elämä vaihto-opiskelijana Tukholmassa. 


Opintomatkaan sisältyi myös vierailu Suomi-instituutissa, joka on jo rakennuksena ja tilana vaikuttava. Instituutin tehtävänä on ylläpitää suomalaista kulttuuria ja kieltä Ruotsissa esimerkiksi järjestämällä konsertteja, luentoja ja ylläpitämällä kirjastoa. Instituutissa kuulimme tarkemmin sen toiminnasta sekä pääsimme tutustumaan tiloihin. 

Matkalla opiskelijat kartuttivat ruotsin kielen sanavarastoaan sekä pääsivät käyttämään kieltä autenttisessa ympäristössä. Lisäksi harjoiteltiin omatoimista liikkumista suurkaupungissa. Oli hienoa huomata, että osaa ja pärjää myös vieraassa ja vieraskielisessä ympäristössä!

Teksti ja kuvat: Niina Kuhanen ja Leila Turpeinen

lauantai 7. maaliskuuta 2020

Erasmus-matkalla Tromssassa, Norjassa

Osana Erasmus-projektia kävimme viikon reissulla Norjassa. Matkamme alkoi lauantaina 1. helmikuuta Lappeenrannan juna-asemalta ja sieltä kuljimme junalla kohti Helsinkiä. Helsingissä kuitenkin nukuimme yhden yön hotellissa ja keräsimme voimia sunnuntain matkustuspäivään.
Lentokenttähotellissa oli varattuna kaksi neljän hengen huonetta ja kaikki viisi opiskelijaa ahtautuivat niistä toiseen. Loppuillasta kuitenkin tuntui, että tila ei riittäisi jokaiselle, jolloin Klaara vaihtoi opettajien leiriin.
Seuraavana päivänä suuntasimme Helsinki-Vantaan lentokentälle ja Arlandan kautta Tromssaan.
Ensimmäinen ilta Tromssøssa meni isäntäperheeseen tutustuessa ja jokainen oli väsynyt matkustamisesta. Seuraavana päivänä menimme koululle ja leikimme tutustumisleikkejä sekä -pelejä. Koululla oli aluksi hieman outoa olla, sillä ympäristö oli niin uusi, mutta mukavien isäntäperheiden ja avoimien oppilaiden avulla saimme kaikki nopeasti uusia kavereita ja opimme tuntemaan koulua. Opettajatkin olivat mukavia ja hyvin avoimia. 
Heti ensimmäisenä päivänä pääsimme kiertelemään keskustan aluetta ympäri ja tutustumaan Tromssøn kaupunkiin. Teimme alkuviikosta koulussa myös talk show -ryhmätöitä ja esitimme ne kaikille Erasmus-maille live puhelun kautta. 

Sää oli alkuviikosta hyvin luminen ja tuntui ettei lumisade loppunut kertaakaan. Pahin lumisade oli ehdottomasti sinä päivänä, kun kävimme tutustumassa saamen kulttuuriin Tromsøssa olevassa museossa, jossa meille pidettiin mielenkiintoinen kierros saamelaisten kulttuurista ja historiasta.
Silloin lunta satoi niin paljon ettei bussissa matkustaessa meinannut nähdä metriä kauemmas.
Kävimme myös laskemassa mäkeä porukalla ja myös silloin lumisade ja tuntui poskipäissä.
Minigolf oli onneksi sisätiloissa ja silloin pääsimme karkuun kylmyydeltä. Torstaina sää alkoi jo kuitenkin kirkastua ja loppuviikolla paistoi jo aurinkokin. Kävimme viikon aikana myös Polariassa katsomassa hylkeitä ja osa oppilaista kävi ostoskeskuksessa muutaman kerran shoppailemassa ja syömässä.Kukaan ei tehnyt Norjassa hirveästi ostoksia, koska siellä hintataso on paljon korkeampi.
Norjassa kasvatus ja koulujärjestelmä tuntui olevan hieman tiukempaa kuin Suomessa.Tämä näkyi esimerkiksi monen oppilaan kotiintuloajoissa ja jokavuotisissa päättökokeissa. Suurin ero koulukulttuurissa oli ehdottomasti se, että koulussa ei tarjota ilmaista kouluruokaa, vaan ruoka piti tuoda kotoa tai ostaa kahvilasta.
Saimme hyviä kavereita Norjasta, mutta muiden maiden projektissa olevat oppilaat jäivät hieman tuntemattomammaksi. 


Hylkeiden temppuesitys Tromssan Polariassa
Opiskelijat ja lumikasa
Lähteminen Norjasta oli haikeaa, vaikka jäähyväisjuhla olikin organisoitu hieman huonosti. Saimme jäähyväisjuhlassa todistukset Erasmus-projektista ja kertasimme hieman kulunutta viikkoa. Lauantai oli vapaapäivä, jolloin kiertelimme keskustassa ja ostimme tuliaisia kotiväelle. Sunnuntaina lähdimme kohti kotia Tromssan lentokentältä ja jälleen Arlandan kautta. 
Yhtenä projektina oli rakentaa roskista taideteos ja “Suomi-vene” on suomalaisten oppilaiden tekemä teos
Teksti ja kuvat: Sohvi Muhli ja Pinja Korhola