Tiistaiaamun valjetessa lähdimme kouluun ja näimme ensimmäistä kertaa koko porukalla. Aloitimme päivän koulukierroksella ja nimileikeillä, jotta oppisimme tuntemaan toisiamme. Leikit toimivat samalla jäänmurtajina: on ok, jos mokaa. Työstimme food waste-postereita, kävimme kaupunkikierroksella näyttämässä Lappeenrantaa. Illalla näimme vielä pizza and game nightin merkeissä.
Kuten arvata saattaa, suomalainen kouluruoka on aikamoinen shokki ulkomaalaisille. Saattaa olla, että yrityksistämme huolimatta tonnikalapasta ja riisipuuro päätyivät samalle lautaselle. Keskiviikkona suunnittelimme hyvinvointiaiheisia podcasteja aiemmin näkemiemme hyvinvointiaiheisten esitelmien perusteella.
Vieraamme pääsivät torstaina tulostamaan food waste posterit Innoverstaalla ja sillä aikaa me suomalaiset opiskelijat olimme omilla oppitunneilla. Kun olimme kaikki taas koolla, pääsimme yksi ryhmä kerrallaan nauhoittamaan podcastejamme ja sillä aikaa muut saivat musisoida yläkoulun musiikkiluokassa. Ryhmässämme oli havaittavissa musiikillista lahjakkuutta, joten lauloimme ja soitimme yhdessä.
Perjantaina kuuntelimme podcast-tuotoksemme ja vieraamme pääsivät kuuntelemaan Wellun pitämän oppilastoimikunnan esitelmän. Vuorossa oli myös pieni taiteiluhetki, jossa tehtiin jokaiselle oppilaalle oman maansa lippu, joihin kirjoitimme mukavia asioita toisistamme illalla. Oli aika esitellä upeaa Saimaan vesistöämme risteilyn merkeissä, jonka jälkeen matka jatkui autoilla Skinnarilan saunalle. Moni suomalainen ja ulkomaalainen uhkasi Suomen epävakaan kevään säätä ja ui hyisessä Saimaassa. Koska oli viimeinen ilta, kun kaikki olivat paikalla, menimme Linnoitukseen piknikin merkeissä.
Takana oli ikimuistoinen viikko, jonka aikana oli naurettu, tutustuttu mahtaviin ihmisiin ja luotu muistoja, jotka muistaisimme loppuikämme. Olimme tutustuttaneet ulkomaalaiset vieraamme suomalaiseen kulttuuriin niin ruoan, luonnon kuin aktiviteettien kautta. Jäimme innolla odottamaan jälleennäkemisiä, kun pääsisimme matkustamaan muihin maihin Erasmus-kokouksien merkeissä.
(Kirjoittanut: Jasmin Turunen)