Krooniset kivut, skitsofrenia,
depressio, addiktiot, lähes kaikki sairaudet jotka vaikuttavat potilaan
mielentilaan ja maailmankuvaan ovat ”tuulimyllyjä”. Ne ovat sairauksia, jotka
vihaisesti polkevat vastustajansa maahan.
Miguel de Cervantes romaanissaan Don
Quijote kuvailee kuinka ritari yrittää uskotella Sancho Panzalle horisontissa
seisovan jättiläisiä, kun taas tämä tietää niiden olevan tuulimyllyjä. Kumpi on
todellisuutta? Kumpi tekee kaikkensa nujertaakseen heikon ja kurjan
ihmisolennon?
Pieni voitto voi olla sairastavalle
koko maailma, toisille se on mitäänsanomaton. Vähättelyn kierot verkot ja
epätoivo raastavat jokaisen sydäntä, ja apua on vaikea pyytää kun suu on
sidottu surun painavalla liinalla. Käydessään hyökkäykseen saattaa löytää
itsensä tappamasta väärää vastustajaa.
Silti yhteiskunnastamme on tullut
jopa olalletaputtelu-yhteisö. Periksiantamattomuudelle ja taistelulle ei anneta
enää sijaa, koska kaikesta saa loukkaantua ja vahvoja ihmisiä ei enää
rakenneta. Toisaalla kasvaa kyynisyys ja välinpitämättömyys. Vaikka kaikki on
hyvin, mikään ei ole tarpeeksi hyvin.
Maailmamme sortuu tuulimyllyjen
voimaan. Tosielämän don quijotet lentävät siipien temmatessa sivuun, unohdettuina,
kykenemättöminä nousemaan.
Sonja Nuppola, 4A
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti