lauantai 20. toukokuuta 2017

Kimpisen kisoista mahdollisesti uusi perinne – ”Pois salista ja sisältä ulkoilmaan”

Perjantaina 12.5. Kisapuistossa järjestetyt Kimpisen kisat liikuttiin pilvisessä säässä ja viileässä koko koulun voimin.

Kimpisen lukion laatuaan ensimmäisissä kevätkisoissa yhdestä ensimmäisen vuoden ja yhdestä toisen vuoden opiskelijoiden luokasta koostetut ryhmät keräsivät eri enemmän tai vähemmän liikunnallisilla rasteilla pisteitä. Arviointi suoritettiin uuden opetussuunnitelman jatkuvan havainnoinnin ja arvioinnin hengessä. Rastien toimitsijat, oppilaskunnan edustajat ja ryhmissä mukana olleet opettajat havainnoivat ryhmien toiminnat ja merkitsivät yhdestä kolmeen hymiötä nimilistoihin. Eniten hymiöitä saanut ryhmä voitti.

Kolmannen ja neljännen vuoden opiskelijat eivät osallistuneet tähän kilpailuun, vaan olivat omana ryhmänään.

Taustalla ultimaten peluuta, edustalla kolmos-nelosluokkalaisten ryhmää.

Palapelin tekemistä sokkona.

Kisat juonsi opiskelijamme, urheilutoimittaja Juho Kokko. Kisojen DJ:nä toiminut opiskelijamme Joel Ojasalo (DJ OJ) piti huolen, että kentällä raikui runsaasti hieman ikääntyneitä hittikappaleita.

Kokko ja Ojasalo töissä mediatornissa.

Rastien ohella kisoissa jaettiin välillä perinteisesti vappugaalassa jaettuja humoristisia ”vuoden sejase” -tyyppisiä palkintoja. Päivän päätti opettajien voittama köydenveto voittajaryhmän ja opettajien välillä.

Opettaja Markku Taurama vastaanottaa Vuoden McGyver -palkintoa.

Kisojen järjestämisestä päävastuussa ollut opettaja Marjo Pullinen kehui tauolla kisojen ilmapiiriä. Hän kertoo, että kisoilla haluttiin pönkittää urheilulukiomme liikunnallista mainetta. ”Pois sieltä salista ja sisältä ulkoilmaan”, Pullinen sanoo. Kisailijoiden jakaminen kahden luokan ryhmiin oli oppilaskunnan idea ja sillä oli tarkoitus vahvistaa yhteisöllisyyttä. Kisoilla myös korvattiin vappugaala, joka oli peruttu oppituntien perumisen välttämiseen vedoten.

Pullinen (vas.) ja erityisopettaja Arja Kemppainen jakavat voittajaryhmälle mitaleja.

Voittajaryhmä poseeraa.

Päivän päätti opettajien ja voittajaryhmän välinen köydenveto, jonka opettajat voittivat vastustajien luovuttaessa.

Opettajat murskasivat voittajajoukkueen! #kimpisenlukio #kimpisenkisat #paraspäivä #hauskaaoli #hauskaaolisilti

Henkilön Kimpisen lukio (@kimpisenlukio) jakama julkaisu


Toimittaja ja kuvaaja: Teemu Lähde

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti