Kimpaus

Väkivallan kierre

Maailmalla vellova viha ja väkivalta, sekä siitä aiheutuva hätä ja suru eivät kosketa vielä useimpien suomalaisten elämää. Jo lähitulevaisuudessa voi kuitenkin olla toisin, sillä ennen niin kaukaisilta tuntuneet maailman pahuudet tuntuvat aina vain lähenevän myös rauhaa rakastavia suomalaisia. Koimme maailman konfliktipesäkkeiden hädästä pintaraapaisun verran, kun pakolaisaalto levisi Eurooppaan tuoden mukanaan kymmeniä miljoonia sodan kynsistä pakenevia naisia, lapsia ja miehiä. Valokuvaaja Yann Arthus-Bertrandin Human-dokumentti antaa realistisen kuvan maailman ihmiskunnan hädästä suoraan uhrien kertomana mitään kaunistelematta.

Väkivaltaisuudet ja aseet eivät pauhaa enää vain maailman suurimmissa kriisipesäkkeissä, vaan ovat nykyään osa jopa pienten afrikkalaisten heimojen elämää. Heimon vanhimpaan väkeen kuuluva mies kertoo entisajoista, jolloin kaikki oli hyvin: ”Ennen elimme rauhassa, ennen kuolimme rauhassa.” Kiistat eivät olleet tappavia, koska ne ratkaistiin puhumalla. Nykyään äänessä ovat Kalašnikovit eli rynnäkkökiväärit. Erimielisyydet ratkotaan petojen lailla, jotka ottavat mittaa toisistaan tappelemalla. Vanhus parkaisee aseiden tuhoavan heidät: ”Eilenkin kuoli ihmisiä!” Kuolleet eivät myöskään ole enää heikkoja ja sairaita vanhuksia, vaan nuoria miehiä, joita kuolee useampi kerralla välien selvittelyn seurauksena.

Rauhan ja sovinnon korvautuessa vihalla ja väkivallalla seuraukset ovat karmivat. Ihmishenkiä käytetään koston ja valtataistelun välineenä, jolloin myös viattomat joutuvat kärsimään. Väkivalta ja kosto ovat kuin laajeneva pyörre, joka imaisee joka kerta aina vain enemmän ihmisiä mukaansa. Ainoa keino kierteen katkaisemiseksi on anteeksianto, sovinto ja rakkaus, joista seuraa rauha. Tätä todistaa yksi dokumentin tarinoista.

Tumma, keski-ikäinen mies kertoo takellellen siitä, kuinka hänen isäpuolensa hakkasi häntä johdoilla, vaateripustimilla ja puukoilla hänen ollessa vain pieni lapsi. Tätä julmaa ja sydämetöntä tekoa isäpuoli perusteli rakkautena häntä kohtaan. Lapsi oppi rakkaudeksi väkivallan ja toisten satuttamisen ja alkoi mitata rakkautta sillä, miten paljon joku ottaa häneltä kipua ja tuskaa vastaan.

Myöhemmin pojan kasvettua aikuiseksi hänen tapansa rakastaa eli satuttaa koitui hänen vaimonsa ja lapsensa kohtaloksi. Vankilassa mies oppi, mitä rakkaus on ja ei ole, koska se on kylmä ja rakkaudeton paikka. Hän kuitenkin tapasi vankilassa naisen, joka todella opetti, mitä rakkaus on. Nainen, nimeltään Agnus, oli miehen kuolleen vaimon ja lapsen äiti ja isoäiti. Agnuksella olisi ollut kaikki syyt ja oikeudet vihata tätä miestä, mutta sen sijaan hän opetti tälle rakkauden ja anteeksiannon. Oikean rakkauden, jota mies ei koskaan ollut oppinut tai saanut. He myöskin selvittivät tapahtuneen puhumalla läpi ja Agnus antoi anteeksi. Agnus katkaisi väkivallan kierteen.

Iida Hautamaa