Darren Aronofskyn ohjaama Black Swan kertoo lahjakkaasta ja hyvin kunnianhimoisesta ammattiballerinasta Ninasta, joka on ehdolla Joutsenlammen pääosaan. Hänen koetanssinsa menee huonosti, ja alkaa näyttää siltä, että päärooli on luisumassa pois hänen ulottuviltaan. Erinäisten sattumusten seurauksena hän kuitenkin saa roolin.
Ninan perfektionistinen luonne tulee esille jo elokuvan alkumetreillä. Tapahtumien edessä perfektionismi alkaa näkyä voimakkaammin. Nina on itseään kohtaan erittäin armoton ja tiukka. Tämän seurauksena hän alkaa hallusinoida. Hän luulee, että kaikki muut ihmiset ovat häntä vastaan. Joutsenlammen ensi-illassa aistiharhat ovat rajuimmillaan, ja Nina tajuaa sen itsekin. Hän tajuaa menneensä liian pitkälle.
Elokuva kertoo koskettavan ja kauniin tarinan, joka ei ole kaunis ehkä sillä tavalla, kuin yleensä ajatellaan. Se kertoo ehjän tarinan ystävyydestä, rakkaudesta, perfektionismista ja siitä, miten joskus ei voi luottaa edes itseensä. Ihmisen, joka ei ole tällaista kokenut, voi olla vaikea ymmärtää epäluottamusta itseä kohtaan, mutta elokuva avartaa näkemyksiä erinomaisesti.
Kaikki elokuvan tapahtumat eivät välttämättä avaudu katsojalle. Elokuva pitäisi katsoa monta kertaa uudestaan, eikä sittenkään tajua kaikkea. Miksi Nina vie potkut saaneen tanssijan huulipunan? Mitä Ninan hallusinoima veritulva kylpyhuoneessa merkitsee? Miksi hän saa tanssiessaan höyhenpeitteen?
Ehkä mielenkiintoisin henkilö elokuvassa on Ninan äiti, Erica. Erica on itsekin ollut tanssija, mutta joutui unohtamaan unelmansa odottaessaan Ninaa. Erican ja Ninan välinen äiti–tytär-suhde ei ole terve, ei ollenkaan. Erica on liikaa riippuvainen tyttärestään. Nina taas, no, eipä hänestä ole muuta sanottavaa kuin se, että hän asuu äitinsä luona vielä aikuisenakin. Nallet ja nuket reunustavat hänen ikkunalautojaan ja kotiintuloaika on kymmeneltä.
Erica tahtoo elää menetetyn nuoruutensa tyttärensä kautta. Nina alkaa pikkuhiljaa tajuta olevansa aikuinen nainen, jolla voisi olla muutakin tekemistä kuin laittaa äidille ruokaa ja siivota kylpyhuone kiltisti joka viikko.
Elokuvan tunnelman voi kokea ahdistavana. 108 minuuttia kätkee sisäänsä verta, hikeä ja kyyneleitä, kirjaimellisesti. Hallusinaatiot ovat välillä hyvin pelottavia ja arvaamattomia. Se panee oikeasti ajattelemaan: joillakin ihmisillä asiat menevät noin huonosti. Tulee kiitollinen olo: “Onneksi minun todellisuudenkuvani on sentään melko selkeä.”
Elokuva on kokonaisuudessaan ainutlaatuinen. Ninan näyttelijä Natalie Portman voitti parhaan naispääosan Oscarin lisäksi useita muita palkintoja. Lisäksi elokuva oli Oscar-ehdokkaana parhaasta elokuvasta, ohjauksesta, kuvauksesta ja leikkauksesta. Kun elokuvan on nähnyt, ei ole epäilystäkään siitä, etteivätkö ehdokkuudet olisi olleet oikeutettuja.
Annan elokuvalle arvosanaksi 9-. Arvosanaa tiputtivat muiden muassa hyvän maun ylittävät yksityiskohdat ja joissain kohtaa epäloogiset tapahtumat.
Meretta Söderlund, 1. e
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti