Mielipiteitä

Elämä ei ole vain päämäärien saavuttamista

Nykymaailma on hyvin kummallinen. Samaan aikaan kun puhutaan koko ihmisyhteisöä ja erityisesti nuoria sekä
työikäisiä vaivaavista ongelmista, kuten masentuneisuudesta ja stressistä niitä kasataan heidän harteille entistä
enemmän. Suorituspaineet, deadlinet, pääsykokeet ja ylityöt. Yhteiskunta vaatii kansalaisia menestymään.
Mikäli emme menesty emme ole minkään arvoisia, ylitsepääsemättömiä taakkoja. Muiden mielipiteet
merkitsevät meille yleensä enemmän kuin omamme. Tämä saa meidät lukkiutumaan yhä syvemmälle omiin
koloihimme ja unohdamme helposti sen millä on oikeasti merkitystä.

Henkistä kuormittumista ei itse huomaa ja siihen on vaikea puuttua ajoissa. Ei ole ihme, että monet ihmiset
antavat periksi, sillä se saattaa olla helpompaa kuin itse jatkaminen. Vaikka elämme yhdessä maailman
parhaimmista ja rikkaimmista hyvinvointivaltioissa, tänä päivänä yhä useammat ihmiset lopettavat elämänsä
ennenaikaisesti itsemurhan kautta. Fyysisesti Suomi on onnellinen maa, mutta henkisesti ei niinkään.

En väitä ettei päämääriä ja tavoitteita pitäisi olla, sillä on enemmän kuin totta että tarvitsemme niitä. Ne tekevät
meistä sen minkä olemme, antavat meille suunnan elämään. Nämä asiat eivät kuitenkaan saa mennä oman
hyvinvointimme edelle ja  ottaa meistä valtaa, sillä elämä ei ole vain sarja päämääriä, tapahtumia tai saavutuksia.
Se on sarja kauniita, riemukkaita ja ikimuistoisia hetkiä mitä hulluimmista ideoista.

Jokaisen meidän elämässä on joskus huonoja ja vaikeita hetkiä, ja välillä tuntuu että kaikki romahtaa.
Huonot hetket ovat kuitenkin tehty vain sitä varten, että hyvät hetket voisivat olla entistä parempia. Tärkeää olisi
löytää omat voimavarat, uskaltaa rikkoa yhteiskunnan asettamia rajoja ja ymmärtää etteivät epäonnistumiset
määritä sitä keitä me olemme. Jokaisesta päivästä voi löytää hitusen onnellisuutta. Leijaileva ensilumi, hymy
tuntemattomalta vastaantulijalta tai luettu kirja voivat  tuoda arkeen ihmeellistä voimaa.

Elämme vain kerran ja on vain yksi asia, jonka tiedämme vuoren varmasti. Sen, että elämä on nyt ja meidän on
tartuttava siihen vielä,  kun olemme vapaita ja pystymme siihen.

Linnea Muhonen

Nuorten sukupolvi tulevaisuuden ongelmien uhreina

Monesti puhutaan, miten entisaika on ollut ankaraa, oli sotia eikä silloin ollut vielä keksitty kaikkia nykypäivän hienouksia, kuten älypuhelimia. Sanotaan, että me nuoret olemme päässeet helpolla. Meistä nuorista ei tunnu aina tältä. Vaikka moni asia on muuttunut parempaan, ja meillä on kieltämättä kehittyneemmät puitteet, meidän päänvaivaksemme muodostuvat isot ja maailmanlaajuiset ongelmat. Näitä ovat mm. ilmastonmuutos, saastuminen, puhtaan veden puute, terrorismi ja valtion velkaantuminen.

Ilmastonmuutos ja saastuminen tekevät lopulta planeetasta elinkelvottoman, eikä ilman puhdasta vettä kukaan voi elää. Terrorismi jatkaa laajenemistaan, ja lopulta kellään ei ole turvallinen olo. Valtion velkaantuminen aiheuttanee sen, ettei valtio pysty kustantamaan mitään palveluja asukkailleen. Ongelmat olisi ratkaistava, sillä ne uhkaavat elämämme säilymistä maapallolla.

Aikaisempi sukupolvi ei ole ottanut ongelmia riittävän vakavasti, joten vastuu ongelmista on muodostunut nuorten sukupolven harteille. Meillä on parempi teknologia ja enemmän tietoa käytössämme, joten ongelmien ratkaisun pitäisi siis onnistua meiltä.  Painostus ongelmien olemassaolon poistamisesta aiheuttaa nuorille stressiä. Kaikki odottavat meidän pystyvän siihen, mikä ahdistaa. Stressiä lisää vielä ongelmien suuruus ja maailmanlaajuinen merkittävyys sekä pelko siitä, mitä tapahtuu, jos emme kykene ratkaisemaan ongelmia. Sukupolvemme stressitasot ovat korkealla ja koemme enemmän ahdistusta verrattuna aikaisempiin sukupolviin. Voisikin sanoa, että muut odottavat meidän nuorten tekevän ihmeitä.

Jenna Tynninen

Lappeenranta

Valintakoeuudistus vaarantaa hakijoiden tasa-arvoisuuden

Tutkijatohtori Maija Taka (HS Mielipide 20.10.2017) otti artikkelissaan kantaa korkeakoulujen
muuttuviin valintakokeisiin. Hänen mielestään toisen asteen koulutuksessa saadut arvosanat eivät ole
oikea valintamenetelmä korkeakouluihin, sillä monet nuoret eivät ole tarpeeksi motivoituneita
suorittaessaan toisen asteen koulutusta ja etenkin lukiota. Taka ilmaisee tämän olevan uhka
yhteiskunnallemme, sillä monien nuorten potentiaali jää näkemättä.

Huomioon pitäisi ottaa myös oppilaat, joilla on huomattava motivaatio opiskella lukiossa ja jopa jo
peruskoulussa. Mikäli motivaatio on kulkenut mukana lapsesta asti, tuntuu se vakuuttavammalta kuin
yhtäkkisesti ilmestynyt halu pyrkiä yliopistoon, vaikka ei ole aiemmin halunnut kiinnittää huomiota
omaan opiskeluun. Lukiossa olemme kuitenkin jo sen verran vanhoja, että omasta opiskelusta täytyisi
osata ottaa vastuuta ja ymmärtää päätösten vaikutus tulevaisuuteen.

Ylioppilaskirjoituksista saatujen arvosanojen perusteella hakeminen on kuitenkin hieman kyseenalaista.
Lukiossa käytyjen kurssien arvosanojen keskiarvot voisivat toimia loistavana hakuperusteena. Kuten
Takakin korostaa, ylioppilaskoe on vain yksi koe ja jos se sattuu menemään huonosti, voivat
opiskelumahdollisuudet olla menetettyjä, mikä ei ole oikein. Monet saattavat jännittää koetilanteessa tai
oppimisvaikeudet voivat haitata kokeen suorittamista, kun taas kursseilla osaamista voi näyttää monin
keinoin.

Valintakoeuudistus voi myös tuottaa hankaluuksia ammattikoulun käyneille nuorille, sillä heillä ei ole
ollenkaan ylioppilaskirjoituksen arvosanoja, joilla pyrkiä korkeakouluun. Tämä ei tietenkään ole reilua
ja kaikilla pitäisi olla samanlaiset mahdollisuudet päästä vaikkapa sinne ammattikorkeakouluun. Meitä
pitäisi siis jo nuorena valmentaa motivoituneeseen opiskeluun, oikeisiin opiskelutekniikoihin, sekä
korostaa etenkin omien valintojen tärkeyttä tulevaisuudessa.

Enni Lukander

Elokuvakäynti: Saamelaisveri

Kävimme tänään äidinkielen ryhmän kanssa katsomassa Saamelaisveri-nimisen elokuvan. Se kertoi saamelaisista, sekä heidän kokemastaan syrjinnästä ja rasismista 1930-luvun Pohjoismaissa. Pääosassa oli norjalainen 20-vuotias Lene Cecilia Sparrok, jonka näyttelysuoritus oli mielestäni aivan mieletön. Luin elokuvan olleen hänen elämänsä ensimmäinen ja Lenen muuten työskentelevän poronhoitajana Norjassa. Elokuva kuului ehdottomasti siihen kategoriaan, jota en yleensä valitse katsottavaksi. Se oli draamaelokuva, ja yleensä itse katson hieman iloisempia ja onnellisen lopun saavia elokuvia, sillä kun päätän katsoa leffan, haluan sen jättävän minulle iloisen fiiliksen. Tämä elokuva kuitenkin ylitti kaikki odotukseni ollen erittäin puhuttava ja valtavan hyvin tehty. 

Voisin väittää, että suurin osa suomalaisista ei tiedä paljoakaan saamelaisista ja heidän kokemastaan syrjinnästä. Täytyy myöntää, että itse valitettavasti kuulun tähän osaan. En ole varma, mistä tämä johtuu, sillä saamelaiset ovat kuitenkin iso osa Suomen kulttuuriperintöä. Ehkä laiskuudesta, ehkä vain siitä, että saamelaiset ovat aina tuntuneet niin kaukaisilta heidän pohjoisten asuinseutujensa vuoksi. Tämä elokuva kuitenkin avasi silmäni täysin, ja huomasin, kuinka jo tälläinen pieni kahden tunnin pätkä voi antaa hyvin paljon perspektiiviä Suomen ja muiden Pohjoismaiden eri kansoihin. 

Vaihdossa ollessani Suomesta erittäin kiinnostunut host-isäni joskus kyseli saamelaisista ja heidän kotiseuduistaan, ja oli aika noloa joutua sanomaan, että en juurikaan tiedä muuta, kuin näyttää hänelle netistä löytämiäni kuvia saamelaisten asuista, josko nekään aitoja olivat. Tämän takia harmittelinkin, etten ennen vaihtoon lähtöä opiskellut hieman tarkemmin myös asioita ei niin itseäni koskettavasta osasta Suomea. Se kun tuntuu ulkomaalaisia Lappiin matkustavia ihmisiä kiinnostavan melkoisesti. Tunnen kuitenkin ylpeyttä, että saan asua maassa, jossa on vielä jäljellä saamelaisten kaltaisia alkuperäiskansoja. Tunnen myös ylpeyttä suomalaisesta koulujärjestelmästä ja siitä, että saamen voi ylioppilaskokeessa kirjoittaa äidinkielenään, ja joillakin paikkakunnilla myös opiskella kieltä. Esimerkiksi Yhdysvaltojen alkuperäiskansoilla ei ole näin hyvin asiat, tai en ainakaan ole kuullut, että heidän kouluissaan voisi opiskella alkuperäiskansojen kieliä. 

Elokuva oli silmiä avaava myös siinä mielessä, että nykypäivänä syrjintä ja rasismi tuntuu kohdistuvan lähinnä seksuaalivähemmistöihin ja tummemman ihonvärin omaaviin ihmisiin. Aina ei tule ajateltua, että myös muut vähemmistöt ovat kohdanneet ja kohtaavat edelleen rasismia ja ennakkoluuloja. Elokuva käsittelee 1930- luvun Pohjoismaita melko äärimmäisellä ja raa'alla tavalla, mutta todellisuudessa saamelaisten kaltaiset vähemmistöt joutuvat vieläkin kohtaamaan samanlaista kohtelua kuin Saamelaisveressä. Esimerkkinä vaikka Yhdysvaltojen joukkoampumiset ja maahanmuuttajien kohtelu Suomessa. 

Blogikirjoitus äidinkielen 9-kurssin kulttuuri-identiteettiblogissa, Sini Rautiainen

Turisteja Suomeen

Suomi. Kylmä, karu ja pohjoinen sisäänpäin kääntyneiden ja masentuneiden kansalaisten asuttama maa. Tämä on yleinen käsitys maailmalla Suomesta. Monet ulkomaalaiset, varsinkaan Euroopan ulkopuolella asuvat, eivät tiedä Suomesta lähes mitään tai sitten heidän tietonsa on usein hyvin rajoittunutta tai vääristynyttä. Kun kerroin Meksikossa asuessani tulevani Suomesta, minulta kysyttiin lähes aina missä se sijaitsee, onko siellä ympäri vuoden lunta, voiko siellä törmätä jääkarhuun, tai onko sellainen maa edes olemassa.

Suomi on vihdoin saanut näkyvyyttä, sillä se on valittu kolmanneksi parhaaksi matkailukohteeksi vuodelle 2017 Lonely Planetin listauksen mukaan. Valinta perustuu Suomi 100 -hankkeen tuomiin ympäri vuoden järjestettäviin tapahtumiin, kuten ulkoilmakonsertteihin, saunailtoihin ja ruokaelämyksiin. Lappi ja Suomen luonto ovat myös turisteja houkuttelevia kohteita. Aasialaisten, pääasiassa kiinalaisten, kiinnostus pohjoismaita kohtaan on myös kasvanut vuodessa huimasti.

Turistivirrat tuovat Suomelle rahaa ja parantavat taloustilannettamme. Vaikka ensi vuosi näyttääkin hyvältä, tuleeko Suomen suosio turistikohteena kestämään vuotta kauempaa, kun suomen juhlavuosi on ohi ja tapahtumat vähenevät taas lähes olemattomiin. Löytyykö täältä tarpeeksi tekemistä, vai onko maamme vain sellainen matkailukohde, joka käydään läpi parissa päivässä, ja jossa vieraillaan kerran elämässä eikä palata enää uudestaan?

Jos kerran perinteiset tapahtumat ja puhdas luonto tekevät Suomesta kiinnostavan, miksemme järjestäisi vuosittain ulkomaalaisille kohdistettua tekemistä talousongelmien selättämiseksi. Luonnonpuistoihin voitaisiin suunnitella enemmän elämysmatkoja ja opastettuja luonnossa selviytymis leirejä, kaupunkialueille enemmän ulkomaalaisia kiinnostavia kauppoja, tai vaikkapa pohjoiseen lisää erikoisia talviaiheisia hotellihankkeita. Kalenteri pitäisi laittaa täyteen erilaisia turisteille suunnattuja tapahtumia, sekä meidän täytyisi ottaa kaikki hyöty irti luontomme rikkaudesta muistamalla olla kuitenkaan tuhoamatta sitä.

Jäämme koko ajan jälkeen muun euroalueen kehityskelkasta talouden kasvussa näin pienenä kansakuntana, joten Suomi 100 -hankkeen aikana olisi hyvä rako tehdä Suomesta positiivinen vaikutelma turistivierailujen jatkumisen turvaamiseksi. Nyt on aika tuoda Suomi kaikkien tietoisuuteen ja muokata ihmisten kuvitelmia maamme tylsyydestä ja harmaudesta.

Erika Ek

Haasteena lasten liikkumattomuus

Nykyään lapset eivät paljon muuta tee kuin istuvat sisällä pelaamassa tietokoneella tai konsolilla. Jos ulkona näkee lapsia niin valitettavan usein heillä on silloinkin puhelimet kädessä. Mihin on hävinnyt se leikkimisen ja pelaamisen riemu? Mikseivät suomalaiset lapset liiku tänä päivänä enää yhtä paljon kuin ennen? Mikä siihen vaikuttaa ja millä tavalla? Mikä on vanhempien rooli lasten liikkumisessa? Millä keinoin lapsia saataisiin liikkumaan enemmän?

Lasten motoriset taidot voivat jäädä vajaiksi, jos he eivät liiku suositusten mukaisesti. Liikunnalla on myös paljon vaikutuksia terveyteen, sekä fyysisesti että psyykkisesti. Liikkuva lapsi on yleensä paljon pirteämpi ja iloisempi. Jos lapsena ja nuorena ei liiku tarpeeksi voivat esimerkiksi luut kehittyä huonosti ja aikuisena sitä on vaikea korjata. Kun lapsena oppii liikkumaan ja nauttimaan siitä, edesauttaa se liikkumista myös aikuisiällä.

Lapset oppivat liikkumisen jo todella pienenä ja eniten siihen vaikuttaa kotiympäristö. Tutkimusten mukaan jo alakouluikäisen lapsen liikuntatottumuksia on vaikea lähteä muuttamaan. Jos vanhemmat tai sisarukset liikkuvat paljon, se tarttuu helposti myös lapseen. Vanhempien on tärkeä kannustaa lastaan liikkumaan ja tukea lapsen harrastuksia sekä itse liikkua lapsen kanssa. Myös pienet arjen muutokset voivat parantaa liikuntatottumuksia, esimerkiksi viemällä lapsen hoitoon kävellen eikä autolla. Nykyään ihmisillä on niin kiire että auto on se helppo ja nopea ratkaisu. Suunnittelemalla päivän aikataulua voi hyvinkin löytää enemmän aikaa liikkua ja touhuta lapsen kanssa.

Vanhemmat voivat olla myös aivan liian ylisuojelevaisia. Aina pelätään että lapsi putoaa tai kaatuu ja lapseen sattuu. Antakaa lasten leikkiä ja touhuta. Antakaa lasten kiipeillä puissa ja juosta tien viereisessä metsässä. Pienet naarmut ja mustelmat kuuluvat elämään eikä niitä pidä pelätä. Jos vanhemmat rajoittavat liikaa lasten liikkumista sen vaarallisuuden takia, eivät lapset opi ikinä arvostamaan liikuntaa tarpeeksi.

Panu Peräkylä

Nykymaailman monet kasvot

Kuinka monesti olet havahtunut siihen, että vertailet itseäsi muihin ihmisiin? Kuinka monestiolet katsonut peiliin miettien, kuinka ruma ihminen voi ollakaan? Ulkonäköpaineet ovat nykymaailmassa todella iso osa etenkin nuoren ihmisen elämää. Ulkonäköpaineita syntyy lähes kaikesta, mitä nykymaailma tarjoaa. Some,  julkkikset, muiden ihmisten kommentit ja kauneusihanteet luovat valtavia ulkonäköpaineita nykyajan nuorille.

Voisin väittää, että tämä aihe koskettaa lähes jokaista nuorta edes jollain tavalla. Ulkonäköpaineet saattavat vääristää omaa minäkuvaa, jonka seurauksena ei uskalleta toteuttaa itseään haluamallaan tavalla tai ei uskalleta olla oma itsensä. Mietitään liikaa, mitä muut ihmiset ajattelevat sinusta tai miltä näytät muiden silmissä. Kaikki tämä johtaa siihen, että eletään vain miellyttääkseen muita ihmisiä, eikä miellyttääkseen omaa silmää.

Kaikista suurin ulkonäköpaineiden luoja on some. Some tarjoaa rajattomasti kuvia kuvankauniista julkisuuden henkilöistä, puhumattakaan heidän treenatuista vartaloistaan. Kaikki tällaiset asiat ruokkivat aina omia ajatuksiaan, joista muodostuu odotuksia itseään kohtaan, mikä puolestaan luo paineita. Jatkuva itsensä vertailu muihin ihmisiin ja pelkkä ulkonäköön keskittyminen on rasittavaa, koska silloin ihmistä arvioidaan vain ulkopuolelta, eikä siltä kannalta, kuka hän on.

Nykymaailmassa kauneusihanteet menevät koko ajan yhä äärimmäisyyksiin asti, mikä johtaa ulkonäköpaineiden merkityksen kasvuun. Ulkonäköpaineet laskevat nuorten itsetuntoa ja saavat mielen matalaksi. Jatkuva vertailu muihin ei kuitenkaan kannata, koska se ei johda mihinkään. On älytöntä elää maailmassa, jossa eletään vain miellyttääkseen muita ihmisiä. On hyvä muistaa, että jokainen maailman ihminen on ainutlaatuinen persoonansa ja erilaisuus on rikkaus.

Monesti ihminen itse keskittyy vain omiin pieniin virheisiinsä, kuten epäsymmetrisiin kulmakarvoihinsa tai eripituisiin jalkoihinsa, mutta harvoin kukaan ulkopuolinen ihminen kiinnittää edes huomiotaan tällaisiin asioihin. Kukaan ei ole täydellinen. Oman itsensä sataprosenttinen hyväksyminen  on lähes mahdotonta, mutta jokaisen ihmisen tulisi pyrkiä siihen. Haluan kehottaa jokaista ihmistä olemaan juuri sellainen kuin olet, näyttämään juuri sellaiselta, kuin haluat ja tekemään valintoja vain itsesi takia, eikä miellyttääkseen muita. Jokainen ihminen on ainut laatuaan ja se rikkaus pitäisi käyttää niin, kuin se on tarkoitettu käytettäväksi. Jokainen on hyvä juuri omana itsenään.

Venla Ritonummi

Urheilu ei ole ajanhukkaa

Urheilun ja muun liikunnan määrä on ollut puheenaiheena jo pitkään suomalaisessa yhteiskunnassa. Etenkin suomalaisten lasten ja nuorten liikunnan määrästä ja sen vähyydestä on noussut keskustelua. Se johtaa tulevaisuudessa väistämättä siihen, että liikunnan ja urheilun määrä vähenee, jopa katoaa jos tahti jatkuu samanlaisena. Se saattaa myös johtaa siihen, että urheilua ja liikuntaa pidetään ajanhukkana.Itse urheilua harrastavana mielipiteeni on tietenkin, että urheilu ja liikunta ei ole ajanhukkaa.

Urheilussa on mielestäni vähäisesti negatiivisia puolia verrattuna positiivisiin puoliin. Urheilun negatiivisia puolia ovat esimerkiksi erilaiset loukkaantumiset, mutta niitä voidaan hoitaa ja ennaltaehkäistä hyvällä ammattitaidolla ja valmistautumisella. Urheilun positiivisia puolia taas on sattunut omalle kohdalleni ja varmasti muillekin urheilua harrastaville negatiivisia puolia enemmän. Urheilu parantaa kuntoa ja lisää ylipäätään hyvinvointia esimerkiksi henkisesti ja fyysisesti. Urheilu parantaa kanssakäymistaitoja ja urheilun avulla saa myös paljon uusia kavereita ja tuttavuuksia jopa ympäri maata.

Kuten aikaisemmin jo mainitsin urheilu lisää hyvinvointia myös henkisellä tasolla, eli joillekin se tuo mielihyvää. Urheilu ja liikunta on myös erittäin hyvä vastapaino työlle ja arjelle, sillä kuntoillessa ja urheillessa saa niin sanotusti pään tyhjäksi arjen asioista. Urheilu auttaa sitä myöten keskittymään paremmin arjen asioissa. Urheileminen on myös erittäin hyvä ajanviettotapa. Jos on ylimääräistä aikaa, voi lähteä vaikka ulos kävely- tai juoksulenkille. Siinä kuluu hyvin aika ja se kohottaa vielä kuntoakin. Lapsille urheilu tuo itsenäisyyttä erilaisten leirien kautta, joissa vanhemmat eivät välttämättä ole mukana.           

Oma mielipiteeni on, että urheilu on kaikkea muuta kuin ajanhukkaa. Se on hyvä ajanviettotapa, se parantaa kuntoa ja lisää hyvinvointia monella eri tasolla. Urheilu parantaa myös kanssakäymistaitoja. Urheilu auttaa ihmisiä, etenkin lapsia elämässä eteenpäin ja urheilusta voi tulla monille myös työ. Urheilu ei missään nimessä ole ajanhukkaa, oli kyseessä kuka tahansa.

Oskari Niemi

 

Pakkoliikuntaa

Koululiikunta. Taitaa suurimmalla osalla suomalaisista tulla kyseisestä sanasta jotain negatiivista mieleen. Koululiikunnan tarkoituksena on käsittääkseni antaa oppilaalle liikunnan iloa ja uusia kokemuksia erilaisista liikkumisen muodoista ja mahdollisuuksista. Sen pitäisi tarjota oppilaalle vaihtoehtoja ja luoda pohjaa aikuisiän liikkumiseen. Jos kuitenkin pelkkä tunnille meno aiheuttaa monelle inhon väristyksiä ja vihaa liikuntaa kohtaan, pitäisikö asiasta olla huolissaan? Oikea ongelmakohta saattaakin löytyä jostain aivan muualta kuin “oppilaan asenteesta”.

Kouluissa liikuntaa arvioidaan edelleen erilaisin testein ja siitä annetaan lopuksi numero. Vaikka oppilas ei olisi lähtökohtaisesti liikunnan ihmelapsi, haluaisit oppia ja olisit kiinnostunut liikunnasta, opettaja antaa sinulle numeroksi 6, koska et ollut tarpeeksi nopea tai kestävä vaikka olit jopa kotona treenannut testiä varten. Tällainen ei varmasti ole kovin motivoivaa. Oppilas voi kokea suurta häpeää ja huonommuuden tunnetta, jos hän ei koskaan onnistu. Hän ehkä jättäytyy jatkossa kokonaan pois tunneilta pelätessään epäonnistumista ja nähdessään huonoja tuloksia paperilla, vaikka yritti parhaansa.

Liikuntatunnit ja -suunnitelmat  ovat mielestäni hyvin vanhanaikaiset pienistä uudistuksista huolimatta. Oppilas pakotetaan tekemään kaikki mitä opettajan ohjelmassa lukee, koska näin on tehty ennenkin. Muutkin kouluaineet ja opetussuunnitelma muuttuvat, olisiko kenties myös liikunnan aika? Lähtökohtahan on kuitenkin se, että ihminen tarvitsee vettä, ruokaa, unta ja liikuntaa. Välillä tuntuu kuin matematiikan tunti olisi selvästi korkeammassa asemassa.

Ottaen huomioon kymmenen vuoden kilpaurheilijataustani on hämmentävää ja huolestuttavaa, että henkilökohtaisesti olen itsekin aina vihannut koululiikuntaa. Menen koulun jälkeen tunneiksi vapaaehtoisesti urheilemaan koska nautin siitä, mutta liikuntatunti keskellä koulupäivää ei luo millään tavalla houkuttelevaa mielikuvaa. Myös opettajan tympääntynyt asenne vie iloa liikunnallisesta tekemisestä.

Myös arvioinnin tulisi muuttua. Oppilaita pitäisi arvioida heidän yrittämisensä, kiinnostuksensa ja innostuksensa mukaan ja itsearviointi osaksi arviointia. Myös liikuntatuntien sisältöä pitäisi muuttaa. Käytännössä tunnit pyörivät samalla syötöllä läpi ala- ja yläkoulun, ympäri vuoden. Syksyllä suunnistus, talvella hiihto, salibandy ja luistelu ja keväällä pelataan jalkapalloa. Alakouluikäisenä voitaisiin tutustua hyvin paljon erilaisiin lajeihin ja yläkouluikäinen tietää jo suurin piirtein mistä pitää ja miten haluaa liikkua. Viimeistään lukioikäisenä liikunnan kurssit voisivat painottua tiettyihin lajeihin, joista oppilas on yksilönä kiinnostunut ja haluaa niitä valita ja niissä kehittyä.

lukion 2. vuoden opiskelija, yleisurheilija, Lappeenranta

Nuoret, teistä välitetään

Nuorten mielenterveysongelmat on aihe, jota ei oteta niin tosissaan kuin pitäisi. Tuntuu, että vanhempi sukupolvi vähättelee asiaa ja ongelmat pistetään murrosiän piikkiin. Nuoret ovat iässä, jossa hormonit jylläävät ja mielialojen nopeakin vaihtelu on normaalia. Ongelmien syiksi pistetään yleensä kapinointi vanhempia kohtaan, vaikka ainoa asia jota nuoret kaipaavat vaikeissa tilanteissa, on vanhempien tuki ja ymmärrys.

 Yleisimpiä nuorten mielenterveysongelmia ovat muun muassa masennus, ahdistuneisuus sekä erilaiset käytös- ja päihdehäiriöt. Miten mielenterveysongelmia voitaisiin vähentää? Vanhemmilta ihmisiltä ei saa niin paljoa ymmärrystä asiaan, sillä maailma on muuttunut heidän nuoruudestaan todella paljon. Esimerkiksi laiskuus on todella yleinen piirre murrosikäisellä, mutta missä vaiheessa vanhempi uskoo sen johtuvan vaikka masennuksesta? Missä vaiheessa syömishäiriö ei ole enää huomionhakua, vaan vakava terveyttä vaarantava ongelma? Milloin kiusaamisesta aiheutunutta ahdistuneisuutta, itsetuhoisuutta tai itsetunto-ongelmia aletaan ottaa huomioon?

 Sosiaalisen median avulla erilaiset mielenterveydelliset aiheet ovat olleet pinnalla, ja erilaisten verkostojen avulla niistä on ollut helpompi puhua kuin ennen. Tämä on hyvä, sillä nuoret saavat vertaistukea samoista ongelmista kamppailevilta ihmisiltä. Toki myös lääketeollisuus on asiassa otettu huomioon, mutta esimerkiksi mielialalääkkeiden antaminen jokaiselle, joka vähänkin potee alakuloisuutta, on mielestäni nuorten ongelmien laiminlyöntiä. Lääkkeillä vain työnnetään ongelma sivuun ja pitkitetään paranemisaikaa. Oikea tapa auttaa, on erilaiset terapiat, jotta nuori tuntee, että hänestä välitetään. Vanhempien ihmisten pitäisi alkaa keskustella nuorten kanssa enemmän, jotta tietäisivät esimerkiksi sen, kuinka paljon ihmissuhteet, omakuva sekä nykyajan koulu aiheuttaa stressiä jo todella nuorille . Suurimmat syyt kuitenkin erilaisiin  ongelmiin olisi ratkaistavissa pelkästään puhumisella ja osoittamalla se, että nuorista välitetään. 

Opiskelijan talous tietoisuuteen

Olen yksin asuva toisen vuoden lukio-opiskelija. En käy töissä rajallisen aikani ja harrastusteni vuoksi, joten ainoa tulon keino on kesätyöt, kelan tuet ja vanhempien apu. Menon kohteita on lukematon määrä ja raha mikä tulee, myös menee yhtä nopeasti, kuin tulikin. Opiskelijan talous on siis keskeinen kysymys. Kuinka saada hyvä talous yksin asuvalle opiskelijalle?

Yksin asuminen oli välttämätön elämän muutos, koska kotipaikkakuntani on kaukana opiskelupaikastani. Olen vuokralla yksityisellä, koska henkilökohtaisista tarpeista huolimatta en saanut yksiötä opiskelija-asuntopalvelulta. Vuokrahinta on siis korkeampi verrattuna halvempiin opiskelija-asuntoihin, joiden vuokraan kuuluu vesi, sähkö ja jopa myös internet yhteys. Kuukausimenot ovat siis korkealla jo vuokranmaksun osalta, puhumattakaan välttämättömistä lisäkuluista, kuten ruoka-, hygienia- ja koulutarvikkeet, lääkkeet. Matkakulutkin täytyy maksaa, jos aion vanhempiani nähdä.

Koulutarvikkeisiin palatakseni, haluan nostaa esiin suuret kustannukset. Opiskelijan täytyy ostaa opintoja varten kirjat, tietokone, laskimet ja muut tarvikkeet. Myös ylioppilaskirjoitukset maksavat tietyn määrän. Viime vuoden opinto-ohjaajaa lainaten “Jokainen penni opiskeluun kannattaa tulevaisuutta ajatellen”. Kannattaahan se, mutta millä saan maksettua kaikki kustannukset, kun vaaditaan niin paljon työttömältä?

Opiskelijan elämää on kuitenkin pyritty helpottamaan erilaisten järjestöjen avulla, kuten suomen lukiolaisten liitto. Se ajaa opiskelijoiden asiaa nuorten näkökulmasta ja jäsenet saavat syksyllä maksettavan 20 euron hinnalla opiskelijakortin. Opiskelijakortilla saa paljon etuja matkakuluihin, palveluiden jäsenyyksiin ja muihin tuotteisiin liittyen. Frank.fi sivulta voi tarkistaa kaikki opiskelijaetuudet! Mielestäni etuuksia saisi olla vieläkin enemmän ja niitä saisi tuoda enemmän opiskelijoiden tietoisuuteen.

Taloutta on helpompi kontrolloida, kun tulot ja menot kirjaa ylös. Miettii mitä oikeasti tarvitsee tai ehkä jopa mistä voisi luopua. Kirpputoreilla on helppo myydä ja ostaa vaatteita, joten sieltä voi saada pieniä tulojakin aikaan. Kalliimmat, mutta ei niin kiireelliset ostokset, kuten lakanat tai astiastot voi jättää syntymäpäivä tai joululahjalistalle. Verkostoinuneina nuorina meillä on tieto ja taito löytää erilaisia ryhmiä ja sivustoja, joissa hyvää halutaan kierrättää.

Valtakunnallisia suuria päätöksiä tehdessä, kuten leikkauksia tms. pitäisi ottaa enemmän opiskelijoita huomioon tai ottaa päätöksiin mukaan opiskelijoiden mielipiteitä ja huomioita. Ei voi olettaa, että kaikilla opiskelijaelämä olisi helppoa. Toisilla yksin muutto on pakollista, mutta vanhemmat eivät jostain syystä pysty auttamaan, vaikka haluaisivat. Me olemme tulevaisuus, joten eikö olisi reilua kuunnella mielipiteitämme ja mahdollisuuksiamme, että myös rajoitteitamme? 

Hanna-Riikka Kupla