maanantai 28. lokakuuta 2019

Venäjän lukijoiden ja liikuntaryhmän kevätmatka Pietariin


Kimpisen lukion venäjän lukijat ja liikuntaryhmä tekivät yhteisen matkan Venäjälle Pietariin 16.4.‒19.4.2019. Lähdimme Pietariin aamulla junalla Vainikkalan juna-asemalta. Junamatka meni todella nopeasti ja helposti. Pietarissa yövyimme hotellissa nimeltä Oktiabrskaya. Hotelli sijaitsi hyvällä paikalla aivan keskustassa.


Matkan aikana opimme liikkumaan Pietarin metrossa. Se oli kätevä ja nopea tapa liikkua paikasta toiseen.


Pietarissa kävimme Grand Maket Russia -nimisessä paikassa, jossa oli koko Venäjä tehty hienosti pienoismallin muotoon.


Matkan aikana vapaa-aikaa kului esimerkiksi ostosten tekoon suuressa Galleria-nimisessä kauppakeskuksessa, joka sijaitsi keskustassa, lähellä hotelliamme. Kauppakeskuksessa oli todella paljon eri liikkeitä.


Kävimme katsomassa pietarilaisten akrobatia- ja voimisteluseuran harjoituksia. Pietarilainen ryhmä esiintyi meille ja meidän omat voimistelijamme heille.


Vierailimme pietarilaisessa koulussa 210, jossa meidät otettiin oikein hyvin vastaan. Koulussa pääsimme muun muassa seuraamaan balettitanssijoiden harjoituksia sekä kysymään kysymyksiä oppilailta sekä rehtorilta.


Pääsimme vierailemaan myös Pietarin ydinkeskustassa sijaitsevassa Suomi-talossa.

Matkan aikana kävimme katsomassa monia eri nähtävyyksiä:

Talvipalatsi


Kazanin tuomiokirkko


Iisakin kirkko


Pietarin matka oli kokonaisuudessaan todella hauska ja opettavainen reissu. Matkalla opittiin paljon uusia asioita venäläisestä kulttuurista, ja sen aikana päästiin myös muun muassa kartuttamaan kielitaitoa. Erityisen mukavan matkasta teki hyvä matkaseura, jonka kanssa oli mielenkiintoista ja hauskaa nähdä sekä kokea uusia asioita. Matka Pietariin oli siis hyvin avartava, onnistunut ja unohtumaton kokemus.

Teksti ja kuvat: Riika Manninen ja Inga Räty