tiistai 16. lokakuuta 2018

Erasmus-matkalaiset rakkaassa naapurimaassamme Ruotsissa 30.9.-6.10.2018

Erasmus+ -kansainvälisyysprojekti sai jatkoa, kun oppilaita ja opettajia eri Euroopan maista kokoontui yhteen viikon ajaksi Avestaan, Ruotsiin. Kimpisen lukiosta mukana olivat oppilaat Markus Peltonen, Pekka Parviainen ja Ahti Pulli, sekä opettajat Mari Tepponen ja Kerttu Rautamies.

Projektiin osallistui 6 eri maata (Ruotsi, Suomi, Itävalta, Kreikka, Italia ja Saksa) ja jokaisesta maasta oli mukana pari opettajaa ja 3 oppilasta. Oppilaat majoittuivat paikallisten perheiden kodeissa. Kansainvälisyysviikon pääteemana olivat etniset vähemmistöt eri maissa.





Lähtö oli aikainen ja matkaan kului melkein koko ensimmäinen päivä. Väsyttävän matkan jälkeen oppilaat saapuivat viimein illalla Avestaan jossa isäntäperheet toivottivat oppilaat lämpimästi tervetulleiksi ja niin viikko alkoi!

Seuraavana päivänä (maanantaina) pidettiin tervetuliaisseremonia, jossa koulun rehtori esitteli tapaamisen tarkoitusta ja päämäärää, sitten oppilaille pidettiin erilaisia Icebreakereita jotta oppilaat oppisivat tuntemaan toisia ja sitten oppilaat esittivät toisilleen ennen tapaamista tekemiään töitä. Sen jälkeen oppilaille pidettiin lyhyt kierros koulun läpi jotta paikat tulisivat tutuiksi. Tämän jälkeen siirryttiin viikon ensimmäiseen tehtävään, oppilaat jaettiin ryhmiin tekemään eri töitä jotka esitettäisiin viikon jälkeen muille ja oppilaille myös kerrottiin että heidän pitää järjestää hyväntekeväisyystapahtuma koululla, tulevana torstaina.


Karlfeldtgymnasiet   

(Avestan lukio)

Tiistaina pääsimme matkustamaan Tukholmaan, Ruotsin pääkaupunkiin, jossa kävimme
pohjoismaisessa museossa, jonka jälkeen halukkaat saivat mennä myös Vaasa-laiva museoon. Oppilailla oli vapaa-aikaa, jolloin monet kävivät erilaisissa kaupoissa ympäri Tukholmaa ja päivä oli kaikin puolin mahtava!

Tukholman satama-aluetta


Lisää 333 vuotta merenpohjassa lojunut Vaasa-laiva



Keskiviikkona päivä alkoi selfleader-kurssilla, joka oli tiivistetty kolmen oppitunnin mittaiseksi kokonaisuudeksi, kymmenen oppitunnin sijaan. Kurssiin sisältyi muun muassa videoiden katselua, luento sekä positiivisten ominaisuuksien ja luonteenpiirteiden etsimistä. Myöhemmin päivällä fika-tauon (ruotsalainen kahvitauko) jälkeen oppilaat jatkoivat omissa ryhmissä tehtävien tekemistä ja hyväntekeväisyystapahtuman valmistelua. Illan kohokohta oli sählyturnaus, jossa oppilaista muodostetut joukkueet kilpailivat leikkimielisestä mestaruudesta. Illalla ihailimme kenties maailman suurinta puuhevosta (Taalainmaan hevonen) matkalla yhteen Ruotsin parhaimmista pizzerioista. Herkullisten pitsojen jälkeen vietimme saksalaisten ja ruotsalaisten kanssa lopun illan pelaillen yhdessä korttia. Muu porukka vietti tällä välin aikaa keilaten.


Ruotsalaista kouluruokaa!!!
Taalainmaan hevonen eli “Dalahästen"

Torstaina pidimme hyväntekeväisyystapahtuman koulun aulassa: saksalaiset ja itävaltalaiset pyörittivät pallonheittopeliä, ruotsalaiset lakkasivat kynsiä ja tekivät kasvomaalauksia sekä henna-tutuointeja. Me suomalaiset tanssimme kreikkalaisten ja italialaisten kanssa kunkin maan paikallisia tansseja. Letkajenkkaakin hypittiin! Tapahtuman yhteenlaskettu tuotto oli noin 1100 SEK (n. 110 EUR). Kaikki tuotto lahjoitettiin suoraan Amnesty Internationalille, joka on kansainvälinen ihmisoikeusjärjestö.


Hyväntekeväisyystapahtuma lukion aulassa

Myöhemmin päivällä pidimme Avestan teatterin lavalla (toimii koulukompleksin tiloissa) etukäteen suunnitellun keskustelun asenteista etnisiä vähemmistöjä kohtaan eri Euroopan maissa. Kustakin maasta keskusteluun osallistui yksi edustaja.

Illalla menimme kaikki opastetulle kierrokselle entiseen rautatehtaaseen (Verket), joka toimii nykyään museona ja näyttelypaikkana. Kierroksen jälkeen nautimme tehtaalla läksiäisillallisen opettajien kanssa.

Falunin vanha kuparikaivos

Perjantaina aloitimme päivän selfleader-kurssin viimeisellä osiolla, minkä jälkeen koulun pelasimme viikon aiheisiin liittyvää kahoottia ja katsoimme oppilaiden tekevän viikosta kertovan videon ja  lehtijutun. Syötyämme kouluruokaa lähdimme satoja vuosia vanhalle kuparikaivokselle, joka sijaitse Falunissa.
Kaivokseen päästyämme kuuntelimme opasta, joka kertoi kaivoksen historiasta, louhintakeinoista ja kaivoksen kummituksesta. Kummituksen sääntöjen rikkominen aiheuttaisi kaivoksen sortumisen, mutta muutamasta kirosanasta huolimatta kaivos pysyi ehjänä. Kaivosreissun ehdoton kohokohta oli 70m syvyydessä maan alla sijaitsevassa juhlatilassa, jossa opas sammutti hetkeksi kaikki valot. Onneksi kukaan ei joutunut paniikkiin ja lähtenyt juoksemaan päättömästi kohti vieressä olevaa kaivoskuilua. Lopulta pääsimme pois kaivoksesta ja takaisin maan pinnalle. Kaivoskäynnin jälkeen kaikki erasmus+ projektilaiset kokoontuivat yhdessä viettämään iltaa hyvän ruuan ja musiikin kera.

Lauantaina lähtöpäivänä viimeisten hyvästien, halausten ja ryhmäkuvausten jälkeen hyppäsimme junaan kohti Arlandan lentokenttää. Kotimaan lentokentällä Helsinki-Vantaalla virittäydyimme jälleen suomalaiseen tunnelmaan hyppäämällä sauna-aiheisen lentokenttäbussin kyytiin :)




Kirjoittajat: Markus Peltonen, Pekka Parviainen, Ahti Pulli
Kuvat: Ahti Pulli
Tanssikuva: Mari Tepponen